Mitä draamaa! Teemu Pukki toi Huuhkajat tasoihin kyseenalaisen rankkarin jälkeen

Huuhkajien MM-karsintojen avausottelu Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan on täydessä vauhdissa. Ottelu oli 66 minuutin pelin jälkeen 1-1-tilanteessa.
Lopulta ottelu päättyi 2-2. Pukki teki myös Suomen toisen osuman. Lue otteluraportti tästä!
Miralem Pjanic vei vierasjoukkueen johtoon 55. peliminuutilla. Erinomaista ottelua pelaava Jesse Joronen torjui Barcelonan pelintekijän rangaistuspotkun, mutta paluupallon tielle suomalaisvahti ei enää ehtinyt.
Rangaistuspotku vihellettiin, kun peliväline pomppi Nikolai Alhon epäonnistuneen purkupallon jälkeen Jukka Raitalan käteen. Hidastuksen perusteella pallo näytti kuitenkin osuneen Raitalaa vain olkapäähän.
Valkopaidat eivät takaiskusta kuitenkaan lannistuneet, vaan kampesivat saman tien tasoihin.
Bosnian rangaistusalueelle vasemmalta murtautunut Alho laukoi voimalla ylärimaan, jonka jälkeen Joni Kauko puski pallon Teemu Pukille.
Suomalaistykki ei hyvältä tontilta epäonnistunut, vaan laukoi pallon ilmasta vasempaan alakulmaan pelin 58. minuutilla.
Pukki on Suomen A-maajoukkueen maalitilastoissa nyt vain yhden osuman päässä Mikael Forssellista (Forssellilla 29 maalia ja Pukilla 28).
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan