Lähteet: Zlatan Ibrahimovićilta jäämässä iso europeli väliin

AC Milanin tähtihyökkääjä Zlatan Ibrahimović taistelee aikaa vastaan ehtiäkseen pelikuntoon Manchester Unitedia vastaan.
Ibrahimović, 39, loukkasi reitensä sunnuntaina Serie A:ssa AS Romaa vastaan ja tuli vajaan tunnin kohdalla vaihtoon. Milan voitti pelin 2-1.
[readmore from=Eurooppa-liiga]
Sky Sport Italian mukaan Ibrahimovićin jalka kuvattiin maanantaina, mutta hänen tilanteestaan saadaan lisätietoa vasta kymmenen päivän päästä. United isännöi Milania 11. maaliskuuta Eurooppa-liigan neljännesvälierien avausosassa, mitä ennen italialaisilla on vielä kaksi sarjapeliä, joista Ibrahimović on satavarmasti sivussa.
Skyn mukaan on olemassa mahdollisuus, että Ibrahimović pelaa Manchester Unitedia vastaan, mutta ESPN:n mukaan ruotsalaishyökkääjä ei pelaa entistä työnantajaansa vastaan. Toinen osaottelu pelataan 18. maaliskuuta.
Ibrahimović edusti Manchester Unitedia vuosina 2016-2018 pelaten seurassa 53 ottelua, joissa hän teki yhteensä 29 maalia ja syötti kymmenen.
Kuluvalla kaudella hän on tahkonnut Milanissa 21 ottelua iskien niissä yhteensä 16 osumaa ja syöttäen kaksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan