Markku Kanervalta hämmentävä paljastus Roman Eremenkosta: ”Olisi kiva tietää”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva nimesi joukkueensa tuleviin MM-karsintaotteluihin keskiviikkona. Samalla Kanerva oli toimittajien tentattavana. Yhtenä aiheena esiin nousi jälleen Roman Eremenko.
Eremenko purki sopimuksensa venäläisen Rostovin kanssa helmikuussa. Eremenko kertoi tuolloin palaavansa Suomeen perhesyistä.
– Haluan välittömästi lopettaa kaikki huhut ja spekuloinnit sopimuksen purkamisen ympäriltä. Sopimusta allekirjoittaessani sovimme puheenjohtaja Artashes Harutjunjanin kanssa mahdollisuudesta purkaa sopimus ennenaikaisesti – yksi mahdollisista syistä oli perhesyyt. Minulle perhe tulee kaikkea muuta ennen, joten palaan Suomeen, Eremenko kertoi tuolloin.
Helsingin Sanomien toimittaja Ari Virtanen kysyi Kanervalta Eremenkosta, joka ei ole virallisesti lopettanut uraansa maajoukkueessa. Eremenko on ollut Huuhkajista poissa siitä asti, kun hän kärysi kokaiinista ja kärsi kahden vuoden pelikieltonsa. Eremenko antoi positiivisen doping-näytteen syyskuussa 2016 Mestarien liigan ottelun yhteydessä.
Kanerva kertoi lehdistötilaisuudessa melko hämmentävän paljastuksen Eremenkoon liittyen. Huuhkajien päävalmentaja ei ole nimittäin saanut yhteyttä Eremenkoon.
– Luulen, että olen yhtä epätietoinen asiasta kuin tekin. Olen yrittänyt häntä tavoitella, mutta en ole saanut yhteyttä. Sinänsä ei siis mitään uutta.
– Ymmärtääkseni hän on nyt Suomessa. Olisi kiva ihan muutenkin tietää, mitä hän ajattelee tulevaisuutensa suhteen, ennen kaikkea jalkapallon suhteen, mutta en tosiaan ole saanut häneen yhteyttä. Luulen, jos hänen tilanteeseensa olisi tullut jotain muutoksia, niin hän olisi varmasti ottanut minuun yhteyttä, Kanerva kertoi.
Eremenko on tällä hetkellä ilman seuraa. Rostovissa Eremenko pelasi kapteenina tällä kaudella 16 sarjaottelua, joissa syntyi yksi maali ja yksi maalisyöttö.
LUE MYÖS:
- Markku Kanerva kehottaa Glen Kamaraa uusiin haasteisiin: ”Eväät riittävät kyllä”
- Tässä on Huuhkajien joukkue MM-karsintojen avauspeleihin – mukana kaksi uutta nimeä
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet