Manchester City pelaa loistavaa kautta.

Seura johtaa Valioliigaa 14 pisteen erolla Manchester Unitediin ja on voittanut peräti 21 peräkkäistä ottelua.

Maaliskuun maajoukkuetauko käynnistyy parin viikon kuluttua. Englannista Etelä-Amerikkaan matkustavat pelaajat joutuvat Englantiin palatessaan kymmenen päivän karanteeniin.

Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola pitää sitä hyvin kummallisena päätöksenä. Karanteeniin joutuessaan pelaajalta jäisi sivuun ainakin muutama ottelu seurajoukkueen riveissä.

– Eihän siinä ole mitään järkeä, että he menevät maajoukkueidensa mukaan ja sieltä palatessaan joutuvat kymmenen päivän karanteeniin. Teemme seuroissa kuukausien ajan työtä ja käytämme suuria rahasummia, mutta sitten maajoukkuetauko pidetään silloin, kun pelaamme kauden tärkeimpiä otteluita.

Guardiola sanoi, ettei koskaan kieltäisi pelaajiaan menemästä maajoukkueeseen, mutta totesi samalla varmasti, ettei palatessaan koronakaranteeniin joutuvat pelaajat edes lähde maajoukkuereissulle.

– Jos menetämme karanteeniin 6-7 pelaajaamme, niin ei heidän ole järkeä lähteä minnekään. Kun he voivat pelata ja palata tänne ilman minkäänlaisia ongelmia, niin tietenkin päästän heidät ilomielin maajoukkueiden mukaan. Haluamme päästää heidät maajoukkueisiinsa, enkä koskaan kieltäisi heitä siitä, mutta eihän tässä tilanteessa ole mitään järkeä.

– He olisivat kymmenen päivän ajan harjoittelematta ja pelaamatta, kun pelaamme sarjaotteluita ja Mestarien liigaa. Olen varma siitä, etteivät pelaajani lähde maajoukkueisiin. Odotan FIFA:n tekevän tälle tilanteelle jotain.