Ruotsissa yksi uutinen on tiistaina noussut yli muiden. Se on tietysti Zlatan Ibrahimovicin paluu Ruotsin maajoukkueeseen. Nyt Ruotsissa ollaankin jo valmistautumassa EM-kultajuhliin, mikäli paikallista lehdistöä on uskominen.

Ibrahimovic lopetti maajoukkueuransa vuoden 2016 EM-lopputurnaukseen, mutta yllätyspaluu nähdään nyt, kun Ruotsi aloittaa MM-karsintaurakkansa. Ensi kesän EM-kisat ovat myös jo nurkan takana, joten Ibrahimovicin paluu maajoukkueeseen avaa oven myös EM-lopputurnaukseen.

– Sen myötä, että hän on mukana ryhmässä, on hän myös ajankohtainen EM-kisojen kannalta. Mutta sinne on vielä joitain kuukausia aikaa. Hän on sanonut kyllä, ja se sisällyttää myös EM-kisat, Ruotsin päävalmentaja Janne Andersson paljasti.

Ruotsalainen iltapäivälehti Aftonbladet on käsitellyt Ibrahimovicin paluuta maajoukkueeseen laajasti. Lehden omassa Ibrahimoviciin liittyneessä paneelikeskustelussa julistettiin jo kovaan ääneen seuraavaa: ”EM-kisat eivät ole mikään charter-matka, se on kultajahti”. Ruotsissa Ibrahimovicin harteille kasataan siis kovia paineita.

– Hän on ennen kaikkea erittäin hyvä jalkapalloilija, paras, jota meillä on Ruotsissa. Joten on tietysti todella hienoa saada hänet takaisin. Hän voi auttaa joukkuetta kentällä, ja hän on uskomattoman kokenut, mikä voi auttaa taas muita pelaajia, Andersson perusteli.

Ibrahimovic on tällä kaudella tehnyt AC Milanin riveissä 14 maalia Serie A:ssa. Kausi on kuitenkin ollut rikkonainen erinäisten vammojen takia ja sarjapelejä on kertynyt vain 14. Siitä huolimatta Ibrahimovic on Serie A:n maalipörssissä jaetulla neljännellä sijalla.

– Zlatan on yhä yksi maailman parhaista hyökkääjistä ja ainakin minun mielestäni hän on selkeästi Ruotsin kaikkien aikojen paras jalkapalloilija. Hänellä on valtaisa kokemus, josta on paljon iloa maajoukkueelle, Andersson kehui.

Ibrahimovic ei kanna Ruotsin paidassa kapteeninnauhaa, vaan kapteenin tehtävät hoitaa Andreas Granqvist. Anderssonin mukaan Ibrahimovicin kanssa käydyt keskustelut marraskuussa avittivat nyt nähtyä päätöstä.

– Meillä oli erinomainen keskustelu, kun tapasimme marraskuussa. Nyt Zlatan on ollut vähän loukkaantuneena, mutta hän on kuntoutumassa (vamoistaan) ja siksi tein eilen päätöksen ottaa hänet mukaan ryhmään. Olen iloinen, että hän on mukana.