Vaikuttavatko koronaviruksesta johtuvat matkustusrajoitukset Huuhkajien pelaajavalintoihin? – ”UEFA:n protokollan turvin liikutaan”
Kuva: Juha Tamminen
Markku Kanerva julkistaa huomenna keskiviikkona joukkueensa Huuhkajien MM-karsintoihin ensimmäisiin otteluihin Bosniaa ja Hertsegovinaa sekä Ukrainaa vastaan. Lisäksi Suomi kohtaa harjoitusottelussa Sveitsin. Otteluista ensimmäinen pelataan Helsingissä ja kaksi muuta vieraissa.
Suomen pelaajatilanteen ikävin asia on, ettei Bayer Leverkusenin ja Huuhkajien luotettava ykkösvahti Lukas Hradecky ole käytettävissä akillesjännevammansa vuoksi. Karsintapeleissä torjuntavastuun saanee Brescian Jesse Joronen.
Loukkaantuneena on lisäksi ainakin Häckenin Jasse Tuominen. Jere Uronen sairastui puolestaan koronavirukseen eikä välttämättä ehdi pelikuntoon karanteenistaan otteluihin mennessä. Karsinta-avauksesta Uronen olisi joka tapauksessa pelikieltonsa takia sivussa.
Iso kysymysmerkki monien mielissä on varmasti se, millä tavalla koronaviruksesta johtuvat matkustusrajoitukset vaikuttavat Suomen joukkueen kokoonpanoon. Kerroimme aiemmin tiistaina, että muun muassa Itävalta joutuu karsinta-avaukseensa erittäin varamiehisenä. Itävalta kohtaa ensimmäisessä ottelussaan vieraissa Skotlannin eikä saa peliin lukuisia Saksan Bundesliigassa pelaavia pelaajiaan Saksan karanteenimääräysten vuoksi.
Palloliiton pääsihteeri Marco Casagranden mukaan Huuhkajien johdon tiedossa ei ole toistaiseksi kuitenkaan mitään, mikä estäisi esimerkiksi Britteinsaarilla pelaavia pelaajia Teemu Pukin ja Glen Kamaran johdolla tulemasta maajoukkueen mukaan.
– Tällä hetkellä maajoukkuepelaajien matkustuksen osalta ei ole muutoksia tiedossa. Meillä on käytössämme UEFA:n protokolla, ja sen mukaan liikutaan, Casagrande vastasi tekstiviestitse SuomiFutiksen tiedusteluun.
Syksyllä koronatilanne ja ahdas kalenteri estivät Suomen MLS-pelaajia saapumasta maaotteluihin, mutta kausi 2021 ei MLS:ssä ole vielä käynnissä. Niinpä myös Jukka Raitala, Robin Lod ja Lassi Lappalainen lienevät rajoitusten puolesta käytettävissä.
– Kaikki on kunnossa toistaiseksi, Casagrande kuittasi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit