Yle: Kansallisessa Liigassa valmistaudutaan alkukauteen tyhjillä stadioneilla – Veikkausliigan aloitus ajallaan epäselvää
Kuva: Juha Tamminen
Suunnitelman mukaiseen Veikkausliigan alkuun on tänään aikaa 26 päivää. Kauden pitäisi startata 10. huhtikuuta. Viime vuonna jalkapallosarjojen alut kuitenkin viivästyivät koronapandemian vuoksi, eikä tilanne ole hyvä nytkään. Kolmas korona-aalto jyllää, ja maassa on vallalla voimakkaita koronarajoituksia. Moni pohtinee ihan aiheellisesti, kuinka kauden alun tai yleisörajoitusten kanssa tänä vuonna käy.
Yle Urheilu pyrki selvittämään seurojen kantoja mahdollista kauden alun siirtämistä koskien. Vastauksia tuli kuitenkin vain vähän. Yle kertoo jutussaan, että seurat kävivät viime viikolla keskustelua kauden alun viivästyttämisestä. Ainakin kahdesta seurasta toivotaan kauden alkua siirrettävän, jotta mahdollisuudet yleisön saamiseksi katsomoihin paranisivat. Ylen juttua pääsee lukemaan täältä.
Kansallisen liigan on määrä alkaa viikkoa Veikkausliigaa myöhemmin, 17. huhtikuuta. Sarjan hallitus linjasi viime viikon epävirallisessa kokouksessaan, että tällöin myös aiotaan aloittaa, jos tautitilanne vain suinkin sen sallii. Vaikka sitten tyhjille katsomoille. Asiaa kommentoi Ylelle Kansallisen liigan hallituksen puheenjohtaja ja HJK:n manageri Joonas Sarelius.
– Tässä on vaihtoehtoina vain huonoja vaihtoehtoja ja niistä pitää valita se vähiten huono. Ja se linjaus on meiltä seuroilta, että kausi käyntiin, Sarelius kertoi.
– Jos se tarkoittaa, että ilman yleisöä, niin me pystymme sen kanssa elämään vähän aikaa. Kun mennään kevättä ja kesää kohti, niin toivotaan, että rajoituksia pystyttäisiin purkamaan ja myös ottamaan turvallisesti yleisöä.
Viime kaudella Kansallinen liiga alkoi 13. kesäkuuta, mutta kausi jouduttiin pelaamaan lyhennettynä. Sarjoja lyhennettiin myös Ykkösessä, Kakkosessa ja lopulta myös Veikkausliigassa. Tällä kaudella Kansallinen liiga halutaan kuitenkin pelata täysimittaisena.
– Jos me saadaan kausi alkamaan huhtikuun puolivälissä, silloin jää pelivaraa kesälle. Eli jos tulee ottelusiirtoja koronan takia, niin meillä on pidempi kausi siinä käytettävänä koko ajan, Sarelius totesi.
[readmore from=Veikkausliiga]
Samoja pohdintoja käydään tietysti myös muissa palloilulajeissa. Ylen uutisen mukaan ainakin Superpesiksessä valmistaudutaan kauden alkujen siirtämiseen. Pelit halutaan aloittaa vasta, kun katsomoihin voidaan ottaa yleisöä. Alkuperäisten otteluohjelmien mukaan miesten Superpesiksen pitäisi alkaa 7. toukokuuta ja naisten 12. toukokuuta.
Jalkapallokaudella on nähty jo nyt joitain koronaviruksesta johtuvia aikataulumuutoksia. HJK:n ja Klubi 04:n Suomen Cupin lohkovaiheen otteluita jouduttiin siirtämään HJK:n pelaajaringissä ilmenneiden koronatartuntojen vuoksi. Viime viikonlopulta puolestaan siirtyi Suomen Cupin neljännesvälieräottelu RoPS-HIFK vierasjoukkueelle määrätyn koronakaranteenin takia. Uusi pelipäivä ei ole vielä tiedossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena