Zlatan Ibrahimovićilla selvä toive ensi kauden seurastaan: “Päivä ilman heitä on kuin päivä ilman lapsiani”
Kuva: Getty Images
Zlatan Ibrahimović on paljastanut, että hän haluaa jatkaa pelaajauraansa AC Milanissa.
39-vuotiaan konkarihyökkääjän ajatuksissa ei siis suinkaan ole pelaajauran päättäminen – päinvastoin.
Viikonloppuna ruotsalaislehti Fotbolldirekt uutisoi, että Zlatan olisi tekemässä paluun myös Ruotsin A-maajoukkuepaitaan.
Ja miksipä sitä lopettaakaan, kun ruotsalaishyökkääjä heiluttaa yhä maaliverkkoja kuten parhaimpina vuosinaan.
Tammikuussa 2020 AC Milaniin palannut Ibrahimović on pelannut kuluvan kauden aikana 14 ottelua Serie A:ssa ja tehnyt niissä 14 maalia. Maalivire on huima, sillä pelaajauransa aikana hän on onnistunut vain kahdesti tekemään maaleja yhtä monta tai enemmän pelattuja sarjaotteluita kohden.
Ensimmäisen kerran kyseinen suoritus nähtiin kaudella 2014-15, kun hän pelasi PSG-paidassa 31 Ligue 1 -ottelua ja onnistui maalinteossa 38 kertaa. Toisen kerran Zlatan pystyi maali per ottelu -tahtiin vuonna 2019, kun hän teki Los Angeles Galaxylle 31 MLS-ottelussa 31 maalia.
[readmore from=Ibrahimovic-Zlatan]
Zlatanin sopimus Milanin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, mutta ruotsalainen kertoi Che tempo che fa -televisiosarjassa haluavansa jatkaa seurassa. Pallo Zlatanin jatkon suhteen on siis tällä hetkellä Milanin urheilutoimenjohtaja Paolo Maldinin käsissä.
– En tiedä, katsotaan, Zlatan vastasi kysymykseen jatkaako hän ensi kaudella Milanissa.
– Jos Paolo (Maldini) haluaa, olen valmis.
Zlatan loukkaantui helmikuun viimeisenä päivänä pelatussa Serie A -ottelussa AS Romaa vastaan. Joukkuetoiminnasta sivussa oleminen on vaikeaa Zlatanille.
– Kaipaan joukkuekavereitani. Päivä ilman heitä on kuin päivä ilman lapsiani, Zlatan kertoi.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä

- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen