Ajaxin pallopoika heitti AS Roman pelaajaa pallolla naamaan – puolustaja nieli raivonsa: ”Ymmärrän häntä”
Ajaxin ja AS Roman välisen Eurooppa-liigan puolivälieräottelun loppuhetkillä nähtiin torstaina erikoinen välikohtaus, kun Ajaxin pallopoika heitti Roman puolustajaa Riccardo Calafioria pallolla naamaan.
Ottelu oli jo loppulukemissaan 2-1 Roman hyväksi, kun Calafiori pelasi aikaa 94. minuutilla. Pallopoika heitti hänelle yhden pallon, mutta Calafiori ei sitä kelpuuttanut, vaan lähti hakemaan toista pelivälinettä pallopojan vierestä. Tästä suivaantuneena Ajaxin pallopoika viskasi pallon Calafiorin naamaan.
Calafiori oli silminnähden suuttunut ja sanoi jotain pallopojalle. Erotuomari antoi puolustajalle vielä keltaisen kortin ennen kuin peliä päästiin jatkamaan.
Ottelun jälkeen Calafiori myönsi, että tunteet ottivat hänestä hetkellisesti vallan, mutta hän ymmärsi pallopojan reaktion.
– Mielessäni oli sillä hetkellä monta ajatusta, sanoi italialaispakki Sky Sport Italian haastattelussa.
– Onneksi onnistuin pysymään rauhallisena. Voin myöntää, että minuakin olisi ärsyttänyt, jos vastustaja olisi pelannut aikaa tuollaisessa tilanteessa.
– En sano kunnioittavani häntä, mutta ymmärrän häntä.
Illan muissa otteluissa Manchester United voitti Granadan 2-0, Villarreal kaatoi Dinamo Zagrebin 1-0 ja Arsenal ja Slavia Praha pelasivat 1-1-tasapelin. Toiset osaottelut pelataan ensi viikon torstaina.
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
