Barcelonan päävalmentaja poltti päreensä – etenkin tämä tuomio suututti: ”Kaikki ovat nähneet sen!”
Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman ei piilotellut pettymystään, kun hänen miehistönsä hävisi 1-2-lukemin Real Madridille lauantain dramaattisessa El Clásicossa.
Koeman ja hänen pelaajansa raivostuivat useampaan otteeseen erotuomari Jesus Gil Manzanolle, jonka ratkaisut eivät miellyttäneet Barcelonaa varsinkaan pelin toisella puoliajalla.
Näistä ratkaisuista puhuttavin nähtiin kuusi minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Ferland Mendy näytti nykäisseen Martin Braithwaiten kumoon rangaistusalueen sisällä. Koemanin mukaan pallo olisi pitänyt viedä pilkulle, mutta Manzano oli tilanteesta toista mieltä.
– Jos olet Barcelonan kannattaja, olet raivoissasi ja pettynyt tuomaripäätösten takia, totesi Koeman lehdistölle ottelun jälkeen.
– Ennen kaikkea haluan sanoa, ettemme pelanneet ensimmäisellä puoliajalla hyvin. Olimme heikkoja sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan. Paransimme kuitenkin toisella jaksolla.
– Ainut asia mitä pyydän on, että tuomarit osuisivat ratkaisuissaan oikeaan.
– Se [Mendyn ja Braithwaiten tilanne] oli rangaistuspotkun paikka. Sen lisäksi neljä minuuttia lisäaikaa [ei ollut riittävästi], sillä tuomari itse pysäytti pelin 2-3 minuutiksi korjatakseen hänen omia varusteitaan.
– Rangaistuspotku oli päivänselvä asia. Nyt meidän on vain hyväksyttävä se ja pidettävä turpamme kiinni.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Koemanilta kysyttiin kuitenkin vielä tämän jälkeen, vaikuttivatko tuomarin ratkaisut ottelun lopputulokseen, mikä johti toiseen tuliseen palautevyöryyn.
– Jos eivät olisi vaikuttaneet, olisi peli päättynyt 2-2-lukemiin, jatkoi hollantilaisluotsi.
– En tiedä miksi Espanjassa edes käytetään VAR:ia. Kaikki ovat nähneet tämän tilanteen [Mendyn ja Braithwaiten välillä]. Se oli päivänselvä pilkku. Kaikki ovat nähneet sen!
[readmore from=La-Liga]
– En ymmärrä miten linjatuomari, joka seurasi tilannetta 10 metrin päästä, ei nähnyt tätä. Kun ottaa huomioon miten Martin kaatuu, oli sen oltava rike. Ehkä tuomari ei nähnyt tätä, mutta sitä varten VAR on olemassa.
– Ansaitsemme oikeita päätöksiä tällaisina hetkinä. En ole päätöksestä yksinäni vihainen. Pelaajat ovat myös pettyneitä tuomareiden päätöksiin. Monet pelaajat ovat viettäneet useita vuosia Barcelonassa, enkä tiedä, onko tätä tapahtunut heille useammin kuin kerran.
Barcelona on nyt yhden pisteen päässä sarjakärkeen nousseesta Real Madridista. Tasapisteissä Realin kanssa olevalla Atlético Madridilla on sunnuntaina mahdollisuus ponnistaa takaisin piikkipaikalle, kun se kohtaa Real Betisin vieraissa.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa

