Bayern Münchenin päävalmentaja Hansi Flick paljasti lauantaina, että hän haluaa purkaa sopimuksensa tämän kauden päätyttyä.

Flick kertoi päätöksestään Bayernin voitettua Wolfsburgin vieraissa 3-2 Bundesliigassa.

– Minulle oli tärkeää, että pelaajat saivat kuulla tästä minulta, koska viime aikoina on ollut liikkeellä paljon huhuja, sanoi Flick.

Bayernin seurajohto sai kuulla Flickin päätöksestä aiemmin tällä viikolla, mutta joukkueen pelaajat saivat kuulla siitä vasta lauantaina.

Müncheniläisten maalivahti Manuel Neuer kiitteli saksalaisvalmentajaa lyhyestä mutta menestyksekkäästä jaksosta. Bayern on voittanut 1,5 vuoden aikana Flickin kanssa kuusi pokaalia, ja se voi voittaa tällä kaudella vielä Bundesliigan.

– Se oli tunteikas hetki kaikille meille kaikille. Meidän on prosessoitava se ensin joukkueena, koska me vietimme todella menestyksekkään ja kauniin ajan yhdessä, sanoi Neuer Goalin mukaan.

Hyökkäyksen monitoimimiehen Thomas Müllerin mukaan Flickin ei tarvitse perustella päätöstään mitenkään.

– Hän kertoi meille, että hän lähtee. Hän ei antanut mitään syitä, eikä hänen tarvitsekaan.

– Hän on antanut paljon itsestään viimeisen 1,5 vuoden aikana. Bayernia valmentaakseen pitää olla paksunahkainen.