Helmarien viime aikojen erinomainen menestys ja paikka vuodelle 2022 siirretyissä EM-kisoissa on varmasti tuonut lisänäkyvyyttä kaikelle naisjalkapalloilulle Suomessa. Naisten A-maajoukkue koostuu lähes kokonaan ulkomailla pelaavista pelaajista, ja Kansallisen Liigan pelaajista ainostaan Åland Unitedin kokenut toppari Anna Westerlund kuuluu joukkueen vakituiseen pelaavaan kokoonpanoon.

Tuoreimpaan huhtikuun maajoukkueryhmään nousi mukaan myös Westerlundin nykyinen seuratoveri Dana Leskinen, mutta kentällä Leskistä ei vielä nähty. Helmarien ringissä ovat viime aikoina olleet lisäksi myös PK-35:n Amanda Rantanen ja HJK:n kokenut Essi Sainio.

Tiistaina järjestetyssä Kansallisen Liigan kauden avaustilaisuudessa puhuneet Hongan Katarina Naumanen ja TiPS:n Roosa Ariyo uskovat, että Helmarien menestys tuo buustia myös kotimaiseen pääsarjaan. Yhä useammat vuonna 2018 alle 17-vuotiaiden EM- ja MM-turnauksissa pelanneet pelaajat ovat nousseet suurempaan rooliin joukkueissaan, ja moni heistä varmasti himoitsee paikkaa vajaan 15 kuukauden päässä häämöttävissä aikuisten EM-kisoissa.

– Totta kai Helmarien näkyvyys on nostanut myös Kansallisen Liigan näkyvyyttä. Sen näkee pelaajana itsekin, että kun Helmarit menestyy ja saa näkyvyyttä, kohdistuu myös joukkuetasolla ja pelaajatasolla meihin enemmän kiinnostusta ja yhteydenottoja ja kiinnostusta, yhdennentoista pääsarjakautensa aloittava Naumanen kertoi.

Naumanen on mielissään siitä, että Kansallisesta Liigasta on noussut Helmarien rinkiin uusia pelaajia. Helmari-yhteisön ulottuminen kotimaiseen sarjaan parantaa luontevasti myös kotimaisten seurojen ja sarjan näkyvyyttä.

– Pelaajille on ehdottomasti tällä kaudella tosi hyvä positiivinen buusti tietää, että EM-kisat ovat tulossa. Ne varmasti antavat monelle yksilötasolla syyn treenata vähän kovempaa.

– On valitettava fakta, että varmastikin joitain loukkaantumisia tulee (maajoukkuepelaajille) tapahtumaan näiden 15 kuukauden aikana, loppusuoralla ja jopa EM-turnauksen aikana. Kansallinen Liiga on sitten se paikka, josta on hyvä mahdollisuus ponkaista joukkueeseen, kokenut Naumanen muistutti.

TiPS:n kapteeni Roosa Ariyo on samoilla linjoilla.

– On hyvä, että Kansallisesta Liigasta on nostettu pelaajia Helmareihin. Mielestäni enemmänkin voisi ottaa testille joitain nuoria pelaajia. Toki niin moni suomalainen huippupelaaja pelaa ulkomailla, että siellä on enemmän vaihtoehtoja.

Yhden potentiaalisen seuraavan kandidaatin Helmareihin Ariyo myös nimeltä mainitsee, sopivasti omasta joukkueesta TiPS:stä.

– Dana Leskinen nousi maajoukkueeseen jo, mutta toivoisin, että U19-ryhmästä eli 01-syntyneistä otettaisiin pelaajia maajoukkueeseen mukaan. Meillähän on esimerkiksi Oona Siren, viime vuoden paras keskikenttäpelaaja, joka voisi päästä jo testille, Ariyo heittää.

Ariyo kehui samassa yhteydessä myös Kansallisen Liigan viestintää ja brändäystä. Häntä komppasi tilaisuudessa myös TiPS:n valmentaja Pauliina Miettinen, jonka mielestä Helmarien EM-kisapaikasta on otettava kaikki hyöty irti.

– Nyt jos koskaan voi ratsastaa tuolla EM-kisapaikalla. Sitä pitäisi pystyä käyttämään hyväksi siinä, että naisten jalkapallo saadaan vielä parempaan buustiin. Toivon, että siihen keskitytään tosi paljon. Mikä olisi parempi aika siihen, kuin se, kun päästään noihin isoihin kisoihin, Miettinen totesi.

Kansallisen Liigan pelit alkavat koronarajoitusten vuoksi tyhjille katsomoille. Se on luonnollisesti pelaajille, joukkueille ja kannattajille suuri harmi, mutta Katarina Naumanen toivoo, että samalla urheilun yleinen ”hiljaiselo” toisi Kansallisen Liigan pariin myös uusia seuraajia.

– Se, mitä eniten kaipaan, on seurayhteisö. Se, että junnut tulee kannustamaan ja me päästään junnujen treeneihin heitä moikkaamaan. Pääkaupunkiseudulla rajoitukset ovat kuitenkin aika tiukkoja, joten mikään tällainen ei ole missään isossa mittakaavassa mahdollista, Naumanen harmittelee.

[readmore from=Kansallinen-Liiga]

– Tämä ei liity niinkään omaan pelaamiseen, mutta on minulla huoli niistä pienistä nuorista. Saavatko he saman verran buustia, esikuvia ja idoleita, kun he eivät nyt pääse kysymään niitä nimmareita eivätkä tutustumaan pelaajiin?

Naumanen lisää korona-ajan olevan varmasti outoa aikaa jokaiselle suomalaiselle, mutta näkee pilvessä myös pienen hopeareunuksen.

– Koska pääsemme aloittamaan pelaamisen vähän aiemmin kuin muut ja urheilurintamalla on aika lailla hiljaiseloa, niin toivottavasti uudet ihmiset löytävät meidät ruudun kautta ja tulevat sitten katsomoon, kun tilanne avautuu.

LUE MYÖS: