Huuhkajien osumista vastannut Joel Pohjanpalo harmitteli Sveitsi-pelin tulosta: ”Vähän omista virheistä ne tuli”

Huuhkajat hävisi keskiviikkona Sveitsille 2-3 Sankt Gallenissa pelatussa ystävyysottelussa.
Suomen kummastakin maalista vastasi Joel Pohjanpalo, joka kertasi ottelun tapahtumia maajoukkueen sosiaalisen median kanavilla.
Pohjanpalon mielestä ottelu oli pitkälti sellainen kuin Huuhkajat ennakkoon arvelikin.
– Joudutaan puolustamaan tiiviisti ja pallo tulee olemaan enimmäkseen Sveitsillä. Tulee meidän mahdollisuudet myös, ja totta kai saatiin kaksi hienoa maalia tehtyä.
– Oli ehkä mahdollisuus enempäänkin, mutta Sveitsin tasoista jengiä vastaan sen täytyy myös riittää, jos kaksi maalia tehdään. Oma pää täytyy pysyä puhtaana tai enimmillään yhden maalin saa päästää. Kolme on aivan liikaa, ja vähän omista virheistä ne tuli. Pettyneitä tulokseen [olemme].
Pohjanpalo puski ensimmäisen osuman kulmapotkusta ja viimeisteli toisen pilkulta.
– [Ensimmäisessä maalissa] tuli loistava kulmapotku. Juuri kuten oltiin sovittu, blokkaan aluksi yhden miehen, ja siitä sitten takaisin pallolle. Pallo tuli hyvin taakse ja pääsin hyvin puskemaan. Aika korkealta joutui puskemaan. Tavallaan ei voimaa saanut siihen, mutta pallo pomppasi maalivahdin edessä, ja Marcus [Forss] oli siinä hyvin aiheuttamassa hämminkiä, ja pallo meni sisään.
– Pilkku on aina pilkku. Ei ole muuta kuin maali tai ei maalia. Ei ole hyvää tai huonoa, vaan ne, jotka menee sisään ja ne, jotka ei. Siinä pelattiin loistava hyökkäys. Tuli upea pallo Marcukselta ja pääsin tiputtamaan Onnille (Valakari), joka näki hienosti, että kaveri tulee takaa, ja hankki pilkun meille.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan