IFK Mariehamnilta uhkaa loppua hyökkääjät kesken – eikä kausi ole vielä edes alkanut!
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn aloittaa Veikkausliigakautensa tasan viikon kuluttua, 3. toukokuuta, vierasottelulla FC Honkaa vastaan.
Saarelaisten harjoituskausi sujui kaksijakoisesti. Suomen Cupissa se pelasi heikosti ja jäi lohkonsa viimeiseksi. Harjoitusotteluissa joukkueen tulokset kuitenkin paranivat – hetkellisesti. Maaliskuun neljästä ottelusta se voitti kolme ja pelasi yhden tasapelin. Hyvä vire katkesi huhtikuussa, jolloin se kärsi tappiot sekä Interille että Ilvekselle.
IFK Mariehamn on kokenut myös ikäviä takaiskuja kauden alun kynnyksellä, kun peräti kolme hyökkääjää on joutunut sairastuvalle.
Eero Tammiselle seuraa vemppaosastolle tekivät viikonlopun Tampereen reissun jäljiltä Riku Sjöroos sekä Vahid Hambo.
Sjöroos putosi kokoonpanosta jo matkan varrella.
– Hän (Sjöroos) törmäsi harjoituksissa ja lautalla alkoi turvotus. Päätimme jättää hänet Turkuun ja poimimme hänet matkaan mukaan kotiin mennessämme, IFK-luotsi Lukas Syberyjski kertoi.
[readmore from=IFK-Mariehamn]
Hambon iltapuhde lauantaina Ilvestä vastaan päättyi jo ottelun alussa.
– On liian aikaista sanoa miten vakavasta vammasta on kyse, en ole asiantuntija. Hän ontuu kuitenkin kunnolla ja jalka on turvonnut, mikä viittaa siihen, ettei hän ihan heti toivu.
IFK Mariehamin loukkaantuneiden listalta löytyy myös puolustaja Aapo Mäenpää, joka on sivussa pelikentiltä vielä usean kuukauden ajan.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”