Huuhkajien hyökkäyskaluston tärkeä palanen Joel Pohjanpalo oli lauantaina huippuiskussa Union Berlinin bundesliigaottelussa Werder Bremeniä vastaan. Suomalainen teki ottelussa kaikki joukkueensa kolme maalia, kun Werda kaatui maalein 3-1.

Pohjanpalon maalit syntyivät vain 17 minuutin sisällä. Niitä voi ihastella Viafreen sivuilta tämän linkin takaa.

Viaplay Urheilu

@ViaplayUrheilu
Kaikki kolme maalia samassa paketissa! 👇

Tästä ihailemaan @JPohjanpalo:n hurjaa suoritusta kokonaisuudessaan. 🎩

#Bulifi #Huuhkajat

viasatsport.fi/article/5b09a4…

Keskellä kautta noin kaksi kuukautta nilkkavamman takia missannut Pohjanpalo oli maalannut viimeksi Union Berlinin paidassa 2. marraskuuta, joten ketsuppipullo ryöpsähti nyt oikein kunnolla auki. Samalla hyökkääjä tuli tehneeksi seurahistoriaa, sillä Pohjanpalosta tuli ensimmäinen pelaaja, joka on tehnyt Union Berlinille hattutempun Bundesliigassa.

Kaikkiaan Pohjanpalo on tehnyt 37 pelaamassaan bundesliigaottelussa nyt 12 maalia. Kaikki Pohjanpalon maalit ovat syntyneet toisella puoliajalla, ja ennen eilistä kaikki otteluiden viimeisellä puolituntisella. Suotta ei Pohjanpalo ole ollut super-subin maineessa, sillä lauantain maalit olivat miehen bundesliigauran ensimmäiset, jotka hän teki oltuaan joukkueensa avauskokoonpanossa. Keskimäärin Pohjanpalo on tarvinnut Saksan korkeimmalla sarjatasolla 85 peliminuuttia yhtä maalia kohti.

OptaFranz

@OptaFranz
1 - Joel Pohjanpalo ist the first player to score a hat-trick for Union Berlin in the Bundesliga. Premiere. #FCUSVW

Lauantainen tappio oli putoamiskurimukseen ajautuneelle Werder Bremenille jo seitsemäs peräkkäinen. Joukkueen puolustusvoittoinen pelaaminen teki Unionin pelaamisesta hankalaa, mutta helpottava avausmaali helpotti kotijoukkueen ja Pohjanpalon pelaamista.

– Heillä oli kymmenen pelaajaa pallon alla, Pohjanpalo kommentoi pelin jälkeen RBB24:n mukaan.

– Johtomaalin jälkeen Bremenin oli pakko avata peliään, ja pystyimme tekemään nopeasti toisen ja kolmannen maalin.

Kiitosta Unionin sankari jakoi erityisesti Petar Musalle, joka otti tauon jälkeen Max Krusen paikan ja löysi hyvin suomalaisen syötöillään.

– Yhteispeli Petarin kanssa toimi erittäin hyvin, ja hän antoi minulle kaksi hienoa maalisyöttöä.

Union Berlin on ollut kauden aikana erityisen vahva kotikentällään, sillä se on hävinnyt koko kauden aikana vain yhden kotipelin, kauden ensimmäisellä kierroksella syyskuussa Augsburgille. Jos välierävaiheeseen edenneen Saksan Cupin voittaa joko RB Leipzig tai Borussia Dortmund, pääsee ensi kaudeksi eurokentille myös Bundesliigan seitsemäs. Sillä sijalla Union Berlin majailee juuri nyt.

Loppusuoran ohjelma on kuitenkin kova, sillä Union kohtaa vielä kolme sarjataulukossa yläpuolellaan olevaa joukkuetta: Bayer Leverkusenin, Wolfsburgin ja RB Leipzigin.

– Moi rakkaat fanit. Olen iloinen näistä kolmesta maalista ja tästä voitosta, lähetti Pohjanpalo hattutemppupallo sylissään videotervehdyksensä Unionin faneille.

– Toivoimme, että olisitte voineet olla kanssamme täällä stadionilla, mutta valitettavasti se ei onnistunut. Kuulimme kuitenkin teidät kaikki siellä stadionin takana. Toivottavasti saamme vielä kolme voittoa ja etenemme europeleihin. Katsotaan, meillä on oikein positiivinen paine takanamme.

Puhtaita hattutemppuja oli ennen lauantaita nähty tällä kaudella Bundesliigassa vain kaksi, Borussia Dortmundin Erling Braut Hålandilta ja Mainzin Jean-Philippe Matetalta. Union Berlinin valmentaja Urs Fischer oli syystäkin suomalaisen onnistumisesta hyvillään.

– Tuollaisen ottelun jälkeen valmentajan on erittäin helppo antaa kommentteja. Kun tekee kolme maalia, on tehnyt kaiken oikein, Fischer sanoi Berliner Kurierin mukaan.

– Pohjanpalolla oli ollut melko suuria vaikeuksia viime otteluissaan. Hän ei kuitenkaan ikinä hellittänyt, vaan jatkoi vakaasti työntekoa. Suon tämän onnistumisen todella mieluusti hänelle. Hän ei ole hermostunut ja oli tänään siellä, missä pitikin.