Joukko Man Unitedin kannattajia tunkeutui seuran harjoituskeskukseen – Solskjær kävi puhumassa raivostuneille faneille

© Kuva: Getty Images

Joukko Manchester Unitedin kannattajia tunkeutui torstaina seuran harjoituskeskukseen osoittaakseen mieltä seuran omistavaa Glazerin perhettä vastaan, kertoo BBC.

Kannattajilla oli mukana banderolleja, joissa luki ”Glazerit ulos” ja ”51% MUFC”. Jälkimmäisellä viitataan Saksassa käytettävään 50+1-sääntöön, jonka mukaan seuralla ja sen jäsenillä tulee olla enemmistö sen äänivallasta. Säännöllä pyritään estämään seuran päätösvallan siirtyminen ulkopuoliselle sijoittajalle.

Viikonvaihteessa Manchester United ja 11 muuta Euroopan suurseuraa ilmoittivat perustavansa uuden kansainvälisen suljetun sarjan, joka korvaisi kyseisten joukkueiden osalta Mestarien liigan. Hanke sai kuitenkin valtavasti kritiikkiä, ja se kuopattiin vain pari päivää julkistamisensa jälkeen, kun osa Superliiga-seuroista vetäytyi projektista kovan paineen alla.

Unitedin puheenjohtaja Joel Glazer olisi toiminut Superliigan varapuheenjohtajana, mutta tiistaina myös manchesterilaisseura vetäytyi hankkeesta. Keskiviikkona Glazer julkaisi Unitedin kanavissa avoimen kirjeen, jossa hän pahoitteli seuran tekemää virhearviota.

Artikkeli jatkuu twiitin alla. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.

BBC:n mukaan turhautunut kannattajoukko tunkeutui torstaina aamuyhdeksältä Unitedin harjoituskeskukseen, mutta he ovat jo poistuneet seuran alueelta. Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær, apuvalmentaja Michael Carrick, tekninen johtaja Darren Fletcher ja keskikenttäpelaaja Nemanja Matić kävivät puhumassa kannattajille. Myös Solskjær, Carrick ja Fletcher ovat edustaneet Unitedia pelaajina.

Manchester Unitedin kannatajat ovat jo pitkään vastustaneet yhdysvaltalaista Glazerin perhettä, joka hankki seuran osake-enemmistön vuonna 2005.

LUE MYÖS:


PÄIVÄN VIHJE: CHELSEA – ARSENA

Onko Arsenal paikallistaistelussa helppo pala huippuvireiselle Chelsealle?