Mestarien liigaan tulossa jättimäisiä muutoksia – näin UEFA:n euroturnaukset uudistuvat
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapalloliitto UEFA on tiedottanut Mestarien liigan merkittävistä muutoksista maanantai-iltapäivänä.
Mestarien liiga muuttuu kaudella 2024-25 monin eri tavoin. Ensinnäkin turnaukseen otetaan jatkossa yhteensä 36 eri seuraa 32:n sijaan.
Ensimmäinen vaihe ei myöskään ole enää lohkovaihe, sillä lohkot poistetaan kaaviosta kokonaan.
Joukkueet sijoitetaan sen sijaan yhteen isoon sarjataulukkoon, jossa ne pelaavat kymmenen ottelua (5 vieraissa, 5 kotikentällä) eritasoisia vastustajia vastaan. Vastustajat kullekin seuralle arvotaan neljän eri tasoisen arvontakorin kautta.
Lopulta sarjataulukon kahdeksan parasta joukkuetta etenevät suoraan jatkopeleihin, ja 16 seuraavaa joukkuetta pelaavat kahdeksasta jäljellä olevasta jatkopaikasta kaksiosaisissa jatkokarsinnoissa.
Kymmenen ottelua kuuden pelin sijaan takaa kullekin seuralle isommat tulot kaudestaan Mestarien liigassa. UEFA on ilmoittanut pitävänsä muutoksistaan kiinni, vaikka suurta kohua ja vastustusta aiheuttanut Euroopan Superliiga saataisiin perustettua.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
- Huuhkajat-tähti Joel Pohjanpalo latasi podcastissa suorat sanat Superliigasta: ”Ei tulisi mieleenkään tehdä sellaista”
- NYT: Euroopan mahtiseurojen palkintorahat kasvaisivat Euroopan Superliigassa pilviin Mestarien Liigaan verrattuna
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
