Näkökulma: Bayern München-PSG oli mielettömän tärkeää nautintoa keskellä pandemiaa
Kuva: Getty Images
Mestarien liigan puolivälieräparit olivat kaikki ennakkoon herkullisia. Eilen keskiviikkona pelattiin ehkä se kaikkein herkullisin, kun vastakkain asettuivat viime kauden finalistit Bayern München ja Paris Saint-Germain. Ottelupari oli ennakoissa paljon laimeampi kuin mitä kentällä nähtiin alkuvihellyksen soitua. Mikä uskomaton ilta!
Bayern ja PSG tarjosivat todellisen klassikko-ottelun, spektaakkelin, henkeäsalpaavan 90-minuuttisen, jonka jälkeen on jälleen syytä varmistaa, löysikö Tuomas Virkkunen kotiin äänensä ja hiustensa kanssa vai ilman. Ottelu oli tykitystä alusta loppuun asti.
Joukkueet keräsivät maaliodottamaa lähteestä riippuen jopa yli kuuden maalin verran, ja tästä suuri osa kirjattiin kotijoukkue Bayernille. PSG kuitenkin teki käsittämättömät kolme vierasmaalia laadukkailla viimeistelyillään ja paikoin nerokkaiden yksilöratkaisuiden siivittämänä.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Häikäisevä syöttö ja oivallus. Tämän takia jalkapallo ja urheilu tarvitsee todellisia taitelijoita.
- upeaa syöttelyä ja peliä Joshua Kimmichilta
- loistokkaita juoksuja, liikkeitä, haastoja ja maaleja Kylian Mbappelta
- täydellisen noin puolituntisen Marquinhosilta ennen vaihtoaan
- täydellisen puskun Eric Maxim Choupo-Moutingilta
- tavaramerkkimäisen maalin ja hakeutumisen Thomas Müllerilta
- perusvarmaa ja silti paikoin positiivista hyperventilaatiota aiheuttanutta maalivahtipeliä Keylor Navasilta
Münchenissä tapahtuu nyt aikalailla se mitä odotettiin viime kauden finaalissa tapahtuvaksi.
Bayern have been set-up very poorly all season to defend in transition. When you play like that against quality decision makers and players capable of taking advantage of those good decisions: that's what happens.
Modern football gives you plenty of reasons to be left feeling disillusioned, and I fear there are more on the way.
But then it gives you a spectacle like Bayern-PSG....
But then it gives you a spectacle like Bayern-PSG....

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit

- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa