Radamel Falcaon kausi ohi? – Mursi kasvoluitaan harjoituksissa
Radamel Falcao siirtyi noin puolitoista vuotta sitten AS Monacosta Galatasarayn paitaan.
Konkarihyökkääjä on kuitenkin kärsinyt jatkuvista loukkaantumisista Turkissa ja on kyennyt pelaamaan vain 43 ottelussa.
Sunnuntaina Falcao koki ikävän takaiskun harjoituksissa törmättyään joukkuetoveriinsa Kerem Aktürkoğluun. Törmäyksen seurauksena Falcaon kasvoista murtui luita ja kärki joutui välittömästi leikkaukseen.
Leikkaus onnistui, mutta Falcao on sivussa seuraavat viikot vammansa vuoksi. Falcao ei kykene osallistumaan ainakaan jäljellä oleviin huhtikuun otteluihin ja on mahdollista, että loppukausi sujuu katsomon puolella.
Falcaon sopimus Galatasarayn kanssa päättyy kesällä. Sopimuksessa on optio ensi kaudesta, mutta Falcao ei halua käyttää sitä. Falcao haluaa siirtyä kesällä MLS:ään.
Falcao on viimeistellyt kuluvalla kaudella kahdeksan maalia.
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä