Valioliigasta huumekartellin jäseneksi – kolumbialaistähti sai nyt 11 vuoden vankeustuomion
Ex-valioliigapelaaja Jhon Viáfara on saanut 11 vuoden vankeustuomion huumeiden salakuljettamisesta, kertoo Daily Mail.
42-vuotiaan Viáfaran kerrotaan kuuluneen kolumbialaiseen huumekartelliin, joka kuljetti suuria kokaiinieriä pikaveneillä Kolumbiasta Meksikoon, josta suurin osa huumeista päätyi Yhdysvaltoihin.
Viáfaraa syytettiin jopa 2 000 kokaiinikilon salakuljettamisesta, jonka arvo katukaupassa on hulppeat 21 miljoonaa puntaa. Viáfara kuitenkin myönsi salakuljettaneensa vain reilut viisi kokaiinikiloa.
Valioliigassa 14 ottelua Portsmouthin riveissä pelannut Viáfara on ollut pidätettynä vuodesta 2019 lähtien, mutta Teksasin tuomioistuin antoi lopullisen tuomionsa vasta hiljattain. Samalla hänet siirrettiin Kolumbiasta Yhdysvaltoihin suorittamaan vankeustuomiotaan.
Viáfara pelasi urallaan myös muun muassa La Liigaa Real Sociedadissa sekä Englannin Mestaruussarjaa Southamptonissa. Puolustavana keskikenttäpelaajana tunnettu Viáfara pelasi urallaan myös 43 A-maaottelua Kolumbian maajoukkuepaidassa.
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa