”Vuosien saatossa olen rakastunut siihen” – Neymar paljasti ammattilaisuran jälkeiset suunnitelmansa

Neymar on kuulunut jo vuosikausien ajan maailman parhaiden jalkapalloilijoiden joukkoon.
29-vuotiaan Neymarin on määrä allekirjoittaa seuraavien päivien aikana PSG:n kanssa pitkä ja rahakas jatkosopimus, joka pitää hänet Pariisissa kesään 2026 saakka.
Neymar kertoi Cnewsin haastattelussa ryhtyvänsä pelaajauransa jälkeen pokeriammattilaiseksi.
– Se pitää paikkansa. Pidän pokerista todella paljon. Pelaajaurani jälkeen uskon kykeneväni järjestämään pokeriturnauksia ja matkustamaan sellaisiin turnauksiin, joihin olen aina halunnut osallistua, mutta en ole urani vuoksi pystynyt.
– Jalkapalloilijan urani jälkeen aion ryhtyä pokeriammattilaiseksi, koska olen pelannut pokeria jo pitkään. Pelaan sitä päivittäin ja opin koko ajan enemmän ja enemmän. Hauskanpito on kaikista tärkeintä.
[readmore from=Neymar]
Neymar kertoi aloittaneensa pokerin peluun vuonna 2014.
– Aloitin pokerin pelaamisen kesän 2014 MM-lopputurnauksessa. Kisojen aikana monet joukkuetoverini pelasivat pokeria ja opin sen heiltä. Katsoin aluksi sivusta ja sitten innostuin siitä. Vuosien saatossa olen rakastunut pokeriin, Neymar paljasti Cnewsin haastattelussa.
Lähde: L’Équipe
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä