Eurooppa-liigan finaali päättyi dramaattisesti – David de Gea päästi 11 rankkaria ja munasi oman yrityksensä

Villarreal kaatoi keskiviikkoiltana pelatussa Eurooppa-liigan finaalissa Manchester Unitedin 2-1-lukemin.
Avausjakso oli tasainen ja sen aikana nähtiin ottelun avausmaali.
Daniel Parejon antama vapaapotku tavoitti Manchester Unitedin puolustajilta karanneen Gerard Morenon, joka tuikkasi Villarrealin johtoon puolen tunnin pelin jälkeen.
Toisella puoliajalla yllätysjohdossa ollut Villarreal alkoi vetäytymään ja Manchester United otti pelin täysin haltuunsa.
Tasoitusmaali nähtiin 55. peliminuutin kohdalla kulmapotkun jälkitilanteesta. Marcus Rashfordin laukaus rangaistusalueen ulkopuolelta kimposi Scott McTominayn jalasta Edinson Cavanille, joka sai laukoa vapaasti vitosen viivalta pallon maaliin.
Villarrealin manageri Unai Emery muutti tasoitusmaalin jälkeen ryhmitystään entistä puolustavammaksi, joka kannatti. Villarreal sai pidettyä Unitedin pois vaarallisilta maalipaikoilta ja onnistui tavoitteessaan – viemään pelin aina rangaistuspotkukilpailuun asti.
Rangaistuspotkukilpailu oli kenties yksi kaikkien aikojen dramaattisimmista. Peräti 21 laukojaa onnistui perätysten, kunnes Man Unitedin maalivahti David de Gean löysä veto tuli Villarreal-vahti Geronimo Rullin pysäyttämäksi.
Eurooppa-liigan voitto oli Villarrealille sen 98-vuotisen seurahistorian ensimmäinen pokaali. Emery sen sijaan on todellinen mister Eurooppa-liiga, sillä voitto oli espanjalaisluotsille jo uran neljäs.
Unai Emery has now won more UEFA Cup / Europa League trophies than any other manager in the competition's history.
You know what #UEL stands for by now.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan