HIFK-pomo hämmästelee jälleen koronatoimia – ”Jalkapallon katselu edelleen hengenvaarallista”
Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut maanantaina kotisivuillaan tiedotteen, jossa kerrotaan muutoksista rajoituksiin. Jo aiemminkin koronarajoituksia ankarasti arvostellut HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perret ei ollut tiedotteen sisällöstä mielissään, vaan ärähti ripeästi Twitterissä.
– LOL. Ulkotiloissa ei enää vaadita turvavälejä. Sen sijaan ulkotiloissa tapahtuva jalkapallon katselu on edelleen hengenvaarallista. Nyt muutettiin pykälä58d, mutta yleisötapahtumia kielletään eri pykälällä, Perret kirjoittaa.
stm.fi/-/tartuntataut…
Tartuntatautilain väliaikaisten pykälien voimassaoloa jatketaan vuoden loppuun - Sosiaali- ja...
STM:n tiedotteessa kerrotaan, että tartuntatautilain määräaikaisten säännösten voimassaoloa jatketaan 31.12.2021 saakka. Säännökset koskevat koronapandemian ehkäisemiseksi ”välttämättömiä hygieniavelvoitteita, rajoitustoimenpiteitä sekä näiden valvontaa ravitsemisliikkeissä, henkilöliikenteessä ja muissa palveluissa”.
– Väliaikaisten pykälien voimassaolon jatkamisella varmistetaan, että covid-19-epidemiatilanteen huonontuessa on myös kesäkuun jälkeen mahdollista ryhtyä oikea-aikaisesti nopeisiin, tehokkaisiin ja välttämättömiin toimiin epidemian uudelleen leviämisen ehkäisemiseksi, tiedotteessa perustellaan.
Ainoa merkittävä muutos säännöksiin koskee lähikontakteja. Jatkossa lähikontakteja, eli alle kahden metrin etäisyyttä kehotetaan välttämään vain sisätiloissa. Ulkotiloja turvavälisuositus ei 1.6. alkaen enää koske.
Perret saattaa kuitenkin vielä saada hyviä uutisia. Tiedotteen lopussa nimittäin kerrotaan näin:
– Muutoksen myötä erilaisten ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien ja urheilu- ja liikuntapalvelujen järjestäminen on nykyistä helpompaa. Samalla järjestämistä koskevien velvoitteiden valvominen helpottuu.
Varmuutta siitä, avautuvatko jalkapallokatsomot yhä suuremmalle määrälle katsojia jo pian, ei näiden tietojen perusteella vielä ole, mutta SuomiFutis seuraa tarkasti tapahtumien kehittymistä.
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen