Käsittämätön tilasto! Tämä jalkapalloilija on todellinen mestaruusmagneetti – voitti sen tällä kertaa Internazionalessa

Chileläispelaaja Arturo Vidal on edustanut viimeisen kymmenen vuoden aikana neljää eri seuraa ja ollut yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
33-vuotias keskikenttäpelaaja edusti Juventusta vuosina 2011-2015 ja voitti kaikilla neljällä kaudellaan Serie A:n mestaruuden.
Bundesliigaa Vidal pelasi vuosina 2015-18 Bayern Münchenin riveissä. Kaikki kolme Saksassa vietettyä vuotta päättyi Bundesliigan mestaruuteen.
Vidalin huima mestaruusputki kasvoi vielä kahdeksan kauden mittaiseksi, kun hän juhli kauden 2018-19 päätteeksi La Ligan mestaruutta Barcelonan riveissä. Toinen Barcelonassa vietetty kausi (2019-20) ei kuitenkaan päättynyt mestaruusjuhliin katalonialaisten jäätyä Real Madridin taakse sarjan kakkoseksi, joten Vidalin putki katkesi.
Viime kesänä Vidal vaihtoi jälleen maisemaa. Suuntana oli Italia ja tällä kertaa Internazionale. Milanolaisseura oli voittanut edellisen mestaruutensa kauden 2009-10 päätteeksi, mutta Vidal-efekti palautti Interin mestaruuskantaan 11 vuoden tauon jälkeen.
LUE MYÖS: Internazionale juhlii Serie A:n mestaruutta – Juventuksen pitkä putki poikki
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Vidal on voittanut nyt yhdeksän mestaruutta kymmenen vuoden aikana. Saavutus on uskomaton, mutta entistäkin uskomattomamman siitä tekee se, että hän on edustanut neljää eri seuraa kolmessa eri maassa huiman mestaruusputkensa aikana.
Vidalin sopimus Interin kanssa kattaa vielä ensi kauden, joten jo pelkästään chileläispelaajan läsnäolon myötä milanolaisseuran mestaruuden uusimiseen on 90 prosentin todennäköisyys, mikäli katsotaan herran saldoa kymmenen viime vuoden ajalta.
Mikäli alla oleva upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä