Glen Kamaran kannattaisi kieltäytyä siirrosta Arsenaliin, sanoo Englannin ex-maajoukkuemies

Huuhkajien keskikenttäpelaajalla Glen Kamaralla on edessä erittäin mielenkiintoinen kesä. Hän pääsee esiintymään EM-näyttämöllä Suomen maajoukkueen kanssa, ja edessä saattaa olla seurasiirto Skotlantia suurempiin ympyröihin.
Daily Record -lehti arvioi, että 25-vuotiaan Kamaran tulevaisuus on vielä osin hämärän peitossa. Football Insiderin tietojen mukaan pelaaja on Arsenalin kiikarissa, ja lontoolaisseura olisi valmis tarjoamaan miehelle viisivuotista sopimusta.
”Rangers on myöntänyt, että avainpelaajien myymisen on tultava osaksi heidän siirtostrategiaansa ja Suomen maajoukkuepelaajan osakkeet ovat nousseet kauden mittaan. Valioliigahuhut eivät ole kaikonneet, ja nyt seuran voi olla aika muuttaa hänet rahaksi”, Daily Record kirjoittaa.
Lehden mukaan Kamaran ja HJK:n entisen kärkipelaajan Alfredo Morelosin tilanteen ratkeaminen on merkittävässä osassa Rangersin ensi kauden joukkueen muovautumisessa.
”On jo kauan sitten hyväksytty, ettei hän (Morelos) ole täällä ikuisesti. Kolumbialainen ei ole koskaan piilotellut tavoitettaan pelata jossakin eurooppalaisessa huippusarjassa, ja nyt – vaikka se olisi kivuliasta fanien kannalta – saattaa olla aika erota.”
Englannin maajoukkueen entinen maalivahti Paul Robinson sanoo Football Insiderin haastattelussa, että Arsenalia ja Dundeeta aiemmin edustaneen Kamaran kannattaisi ehkä jatkaa Rangersissa vielä ainakin yhden kauden ajan.
”Kyllä, on aina houkutus tulla rajan eteläpuolelle Valioliigaan, mutta mielestäni Steven Gerrard on tekemässä juuri nyt jotakin erityistä”, kommentoi Robinson.
”Miksi lähtisit ja pelaisit pienessä roolissa Arsenalissa, kun voit pelata joka viikko Rangersin paidassa, voittaa pokaaleita ja pelata Mestarien liigassa? Se on valtava kannustin Kamaran jatkamiselle. En usko, että siirto Arsenaliin houkuttelisi häntä juuri tällä hetkellä. Luulen, että hän mieluummin jatkaisi ainakin yhden kauden ajan.”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot