Tim Sparv valotti ”traumaattista” aikaansa Kreikassa – tällaista seuraa Huuhkajien kapteeni etsii nyt: ”Tullut pari yhteydenottoa”
HELSINKI. Huuhkajien kapteeni Tim Sparv etsii itselleen uutta seuraa. Suomalaiskonkari ilmoitti aiemmin tässä kuussa, ettei aio jatkaa kreikkalaisen Larissan riveissä enää ensi kaudella.
Päätös ei suinkaan tullut yllätyksenä, sillä Sparv oli aiemminkin hämmästellyt seuran toimintatapoja negatiiviseen sävyyn. Päättynyttä aikaansa Larissassa Sparv kuvaili tuoreimmiltaan jopa ”traumaattiseksi”.
Sparv aikoo kuitenkin avautua kokemuksistaan tarkemmin vasta kesän EM-kisojen jälkeen. Juuri nyt Sparv haluaa pitää kortit lähellä rintaansa ja keskittyä ”erilaisen” ajanjakson positiivisiin puoliin.
– Viime kesänä, kun sopimukseni Midtjyllandin kanssa loppui, halusin kokea jotain erilaista, koska ajattelin sen olevan parhaaksi oman kehitykseni kannalta. Erilaisen kokemuksen minä sitten myös sainkin, kertoi Sparv SuomiFutis-sivustolle Helsingin Kalastajatorpalla torstaina.
– Se oli välillä aika vaativaa. Näin ja kuulin sellaisia asioita, joita en ole koskaan aiemmin saanut vastaani.
– Siellä seurassa oli ihan eri maailma. Tällä hetkellä en kuitenkaan halua sanoa liikaa. EM-kisojen jälkeen aikomukseni on kirjoittaa ajatuksiani ja kokemuksiani ylös.
– Olen kuitenkin todella tyytyväinen, että päätin lähteä sinne ja poistua omalta mukavuusalueeltani.
Kreikassa jatkaminen ei poissuljettua
Sparv, 34, myöntää lähestyvänsä pelaajauransa loppua. Valmentamisesta kiinnostunut keskikenttämies ei kuitenkaan ole vielä ripustamassa nappulakenkiä naulaan.
Jopa paluu Kreikkaan saattaisi kiinnostaa, kunhan seura vakuuttaa olevansa Larissaa parempi vaihtoehto.
– Kreikka ei itsessään ollut traumaattinen kokemus. Se oli tämä seura, jossa kokemukseni oli traumaattinen. Ovi on yhä auki takaisin Kreikkaan, josta on itse asiassa tullut jo pari yhteydenottoa, paljasti Sparv.
– Se kertoo, että olen tehnyt jotain oikein. Haluaisin kertoa lisää [ajastani Larissassa], mutta se jääkööt sitten kisojen jälkeiselle ajalle. Lyhyesti sanottuna siellä vallitsi täysin erilainen ympäristö ja toimintakulttuuri, mihin olin aiemmin tottunut.
Paluu Suomeen kiinnostaa myös
Sparv ei enää aja takaa uutta tai erilaista seikkailua, vaan vihjaa siirtyvänsä seuraavaksi tutumpaan ympäristöön. Yhtenä unelmanaan Sparv pitää Veikkausliigan voittamista, etenkin jos sen pääsee tekemään hänen entisen seuransa Vaasan Palloseuran kanssa.
– Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä, mitä kesän aikana tulee siirtojen valossa tapahtumaan. Juuri nyt keskittymiseni on täysin maajoukkueessa ja EM-kisoissa. Mitä sen jälkeen tapahtuu? En vielä tiedä, vastasi Sparv.
[readmore from=Huuhkajat]
– En kuitenkaan usko, että seuraavaksi olisi luvassa mitään uutta seikkailua. Sellainen ei juuri nyt motivoi minua. Oma urani lähestyy totta kai loppua, mutta haluan silti pelata.
– Pelaaminen on edelleen todella hauskaa, kunhan pysyy vain kunnossa. Ehkä se jokin unelma [ennen pelaajauran loppumista] voisi olla paluu Suomeen ja Veikkausliigan voittaminen. Vepsu ei [tosin] ole Veikkausliigassa – ainakaan vielä, naurahti Sparv.
– Aion etsiä itselleni sellaisen seuran, jossa on hyvä ympäristö ja joka voisi tuoda minulle uutta perspektiiviä. Suuri intohimoni on kuitenkin valmentaa tulevaisuudessa, rajasi Sparv tarkemmin.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?