UEFA vahvisti odotetun uutisen EM-kisoihin liittyen – päätös tuo Markku Kanervalle liikkumavaraa
UEFA vahvisti tiistaina, että ensi kesän EM-kisoissa joukkueiden kokoonpanot kasvavat 23 pelaajasta 26 pelaajaan koronaviruksen takia. Tämä antaa myös Huuhkajien päävalmentajalle Markku Kanervalle uusia mahdollisuuksia.
Uutinen oli odotettu. UEFA haluaa päätöksellään vahvistaa turnauksen kilpailullisuutta. Varsinkin TOP 5 -sarjojen pelaajat ovat joutuneet todella kovalle kuormitukselle viime kesästä lähtien, kun sarjat käynnistyivät uudelleen koronatauon jälkeen.
UEFA kertoi jo aiemmin, että EM-kisoissa on käytössä viisi vaihtoa. Vaikka joukkueiden koko kasvaakin, saavat päävalmentajat nimetä yksittäiseen otteluun kuitenkin vain 23 pelaajaa kerrallaan. Näin ollen kolme pelaajaa jää aina kokoonpanon ulkopuolelle.
Kanervalle uutinen on varmasti mieluisa. EM-kisoissa Huuhkajien kokoonpanossa nähtäneen paljon tuttuja nimiä viime syksyn Nations Leaguesta sekä maaliskuussa alkaneista MM-karsinnoista. Kolme lisäpelaajaa mahdollistaa kuitenkin sen, että Kanerva voi mahduttaa joukkueeseen myös pari yllätyksellisempää valintaa.
Lopulliset kisajoukkueet pitää ilmoittaa UEFA:lle 1. kesäkuuta mennessä. Huuhkajat pelaa sitä ennen vielä harjoitusottelun Ruotsia vastaan. Kun kisajoukkue on nimetty, Huuhkajat kohtaa vielä kenraaliharjoituksessa Viron 4. kesäkuuta.
LUE MYÖS:
- Osa 1: Huuhkajien varmat valinnat kisaryhmään
- Osa 2: Lähellä Huuhkajien kisapaikkaa olevat pelaajat
- Osa 3: Nähdäänkö Huuhkajissa todellisia yllätysnimiä?
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”