Christian Eriksen ottanut WhatsAppilla yhteyttä joukkuekavereihinsa – Serie A -seuran pomo ampuu salaliittoteoriat alas

Internazionalen urheilutoimenjohtaja Giuseppe Marotta on vahvistanut, että Tanskan maajoukkuemies Christian Eriksen, 29, on ollut yhteydessä seurajoukkuekavereihinsa. Eriksen on lähettänyt sairaalasta viestejä joukkueen sisäiseen WhatsApp-ryhmään.
– Katsoimme lähetystä televisiosta ja arvasimme, että jotain dramaattista on tapahtumassa. Olemme valitettavasti nähneet vastaavaa Italiassakin, Marotta kertoi Rai Sport -kanavalle sunnuntaiaamuna.
Hän viittaa jälkimmäisellä lauseellaan Livornon keskikenttäpelaaja Piermario Morosiniin, joka lysähti Serie B -ottelussa kentälle ja menehtyi huhtikuussa 2012. Hän oli kuollessaan 25-vuotias ja hän oli kärsinyt diagnosoimattomasta sydänsairaudesta.
– Pelaajat ovat hyvin läheisiä keskenään ja viestittelimme välittömästi kuvat nähtyämme. Emme kuitenkaan halunneet olla tunkeilevia ja halusimme kunnioittaa hänen toipumistaan.
– Voin vain todeta, että kymmenen minuuttia sitten Eriksen itse lähetti viestin sisäiseen ryhmäämme, ja tämä on vain osoitus siitä siteestä, joka pelaajiemme välillä on.
Inter-hyökkääjä Romelu Lukaku, 28, omisti Venäjää vastaan tekemänsä maalin Eriksenille.
Marottalta tiedusteltiin, olisiko koronavirusrokotteella voinut olla vaikutusta Eriksenin äkilliseen sairaskohtaukseen. Sosiaalisessa mediassa on/oli esitetty väitteitä, joiden mukaan tämä olisi saanut pistoksen 31. toukokuuta.
[readmore from=Eriksen-Christian]
– Hänellä ei ollut tartuntaa eikä häntä ollut myöskään rokotettu. Tällä hetkellä tanskalaiset sairaanhoitajat pitävät Eriksenistä huolta ja on vain oikein, että he julkaiset kaiken informaation, mitä julkisuuteen tuodaan. Voin sanoa, että Interin henkilöstöä tiedotetaan kaikista vaiheista.
Viime kesänä Interiin tullut Eriksen oli jo lähdössä seurasta tammikuussa, mutta silloisen päävalmentajan, Antonio Conten, toteuttamat muutokset peluutuksessa muuttivat hänen asemansa Milanossa täysin. Marotta julistaakin, että Inter haluaa pitää Eriksenistä kiinni vielä pitkään. Hän toivoo myös, että tämä pystyy selättämään terveysongelmansa.
EM-kisojen LIVE-seuranta löytyy täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS