Christian Eriksenin todella dramaattinen ja säikäyttänyt sairauskohtaus kesken Tanskan ja Suomen EM-kisojen avausottelun liikutti syvästi myös miehen entistä valmentajaa José Mourinhoa. Ensi kaudella AS Roman päävalmentajana aloittava portugalilainen kommentoi talkSPORT:ille tuntemuksiaan seuratessaan vakavaa tilannetta.

– En voi tänäänkään lakata miettimästä sitä, mitä eilen tapahtui. Luulen, että nyt on aika juhlia eikä olla surullinen, Mourinho sanoi kesken Englanti-Kroatia -ottelun.

”Special One” viittasi myös korkeampiin voimiin kiitellessään Eriksenin selviytymistä karmeasta tilanteesta.

  • ÄLÄ MISSAA HETKEÄKÄÄN: EM-kisojen LIVE-seurantaan TÄSTÄ!

– Jalkapallo on mennyt suuntaan, jossa organisaatio, protokollat ja lääkärien taso ovat edistyneet. Uskon myös, että Jumala katsoi jalkapalloa sillä hetkellä. Kaikki yhdessä saivat aikaan sen, että Christian on yhä kanssamme, perheensä kanssa ja elossa.

– Se oli paljon tärkeämpää kuin jalkapallo, mutta samalla uskon, että se osoitti myös jalkapallon hyviä arvoja. Rakkautta, solidaarisuutta, perhehenkeä. Kyse ei ollut vain hänen perheestään, vaan myös jalkapalloperheestä. Jalkapallo tuomassa ihmisiä yhteen.

– Minä rukoilin eilen ja itkin eilen. Kuinka monta miljoonaa ihmistä ympäri maailman mahtoikaan tehdä niin? Luulen, että monet, koska jalkapallo tuo ihmisiä yhteen.

Mourinho ei ole keskustellut Eriksenin kanssa, mutta hän puhui tapauksesta toiselle vanhalle suojatilleen, maanmies Pierre-Emile Højbjergille. Lukas Hradeckyn torjuman rangaistuspotkun ampunut Højbjerg oli Mourinhon mukaan hyvin positiivinen Eriksenin suhteen, ja sen vuoksi hyviä uutisia on syytä juhlia.

[readmore from=Eriksen-Christian]

– Eilen jalkapallo yhdisti vääristä syistä ihmisiä, mutta lopulta voimme juhlia sitä, että Christian elää.

Mourinho valmensi Erikseniä Tottenhamissa noin kahden kuukauden ajan marraskuun lopusta 2019 tammikuun loppuun 2020.