”Kyllähän siinä sattui ja tapahtui” – Markku Kanerva antoi tilannepäivityksen Huuhkajien terveystilanteesta Tanska-voiton jälkeen

© Kuva: Getty Images

Huuhkajat aloitti kesän EM-lopputurnauksensa dramaattisella 1–0-voitolla Tanskaa vastaan. Lauantai-illan ottelussa useat Huuhkajien pelaajat joutuivat kesken kaiken paikattavaksi, mikä aiheutti huolta kannattajien keskuudessa.

Huolestuttavin tilanne todistettiin pelin loppuhetkillä, kun laitapuolustaja Jukka Raitala otettiin vaihtoon ilmeisen pohjevamman takia. Markku Kanerva vahvisti kuitenkin sunnuntain lehdistötilaisuudessa, etteivät Tanska-pelin kolhut ja krampit pidä ketään sivussa keskiviikon Venäjä-ottelusta.

– Kyllähän siinä sattui ja tapahtui. Moni kaveri kävi paikattavana. Kenelläkään ei kuitenkaan ole mitään sellaista vammaa, joka estäisi pelaamisen Venäjää vastaan. Eli sinänsä hyvä tilanne, kertoi Kanerva.

Kanerva vahvisti samalla, että varapelaajan roolissa mukana ollut Albin Granlund jätti Huuhkajat sunnuntaiaamuna. Laitapuolustajaa ei olisi enää voinut lisätä kisaryhmään, sillä takaraja muutoksille tuli vastaan ensimmäisen lohko-ottelun alkaessa.

– Albin oli mukanamme niin sanottuna varamiehenä, mutta lähti tänä aamuna kotiin. Nikolai Alhon nilkka on kuntoutunut ja nyt meillä on se 26 pelaajaa joukkueessa, lisäsi Kanerva.

Sparv voi hyvin

Lehdistötilaisuuteen osallistunut Tim Sparv antoi myös positiivisen tilannepäivityksen omasta tilanteestaan. Suomalaiskapteenin polvivaivat vaikuttaisivat viimein olevan takana päin.

– Polvi tuntui aika hyvältä. Olen tietysti todella iloinen, että pystyin pelaamaan 75 minuuttia Tanskaa vastaan. Jos miettii, miltä polvi tuntui kymmenen päivää sitten, niin kyllähän tämä oli loistavaa olla kentällä auttamassa joukkuetta. Olen tosi iloinen siitä, kertoi Sparv.

– Niin minäkin, hymähti Kanerva vieressä tähän perään.

Huuhkajat kohtaa Venäjän ensi viikon keskiviikkona Pietarissa. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 16:00. Voitolla Suomi varmistaisi paikkansa EM-kisojen pudotuspelivaiheessa.