Euroopan jalkapalloliitto UEFA on aktiivisesti muokkaamassa Mestarien liigaa haluamaansa suuntaan. Vierasmaalisäännön siirtyminen historian kirjoihin on enää vahvistusta vaille valmista, ja välieristä ollaan finaalin lailla puuhaamassa yksiosaisia. Tällöin välierät ja loppuottelu pelattaisiin pienturnauksena.

Kaikki tämä on suoraa jatkoa niille arveluttaville muutoksille, joista UEFA tiedotti Superliiga-selkkauksen aikaan ja joiden on määrä astua voimaan kaudella 2024–25. Sivustaseuraajana ei voi välttyä ajatukselta, että UEFA yrittää nyt korjata Mestarien liigasta vain niitä asioita, jotka toimivat jo entuudestaan.

”Vierasmaalisääntö on kuin synkkä ja myrskyinen yö murhajännärissä”

Vierasmaalisääntö on tietenkin reliikki. Sitä ei käy kiistäminen. Se on jäänne ajalta, jolloin vierasmatkoja värittivät logistiset haasteet ja kulttuurisokit. Sitä on moitittu myös siitä, että se saa kotijoukkueet keventämään kaasujalkaansa.

Nykyisestä keinotekoisuudestaan huolimatta vierasmaalisääntö lisää otteluihin draaman tuntua. Se vertautuu autourheilusta tuttuun turva-autoon, jonka mukaantuloa katsoja enemmän tai vähemmän salaa toivoo. Se tuo taktista säpinää, mutta ennen kaikkea se tasaa kisaajien välille syntyneitä tasoeroja.

Periaatteessa kaksiosaiset matsiparit hyödyttäisivät ennakkosuosikkeja, mutta vierasmaalisäännön ansiosta näin ei aina ole. Moni varmasti muistaa, kuinka esimerkiksi Juventus on nyt kahtena perättäisenä vuotena pudonnut Mestarien liigasta Lyonille ja Portolle tässä järjestyksessä. Molemmat yllätykset ovat olleet juuri vierasmaalisäännön mahdollistamia. Yhteistulos kun on ottelupareissa ollut tasan.

Muita viimeaikaisia, säännön tehostamia playoff-klassikoita ovat esimerkiksi Chelsea vs. Liverpool (2004–05), Chelsea vs. Barcelona (2008–09), Barcelona vs. PSG (2016–17), Roma vs. Barcelona (2017–18), Ajax vs. Tottenham (2018–19) ja PSG vs. Man Utd (2018–19).

Mestarien liiga on trillerimäisimmillään silloin, kun joukkue X on menossa jatkoon, mutta yksikin joukkueen Y tekemä maali muistuttaisi, miten lyhyt on matka taivaasta helvettiin.

Tavallisesti takaa-ajava jalkapallojoukkue voi maalillaan vain kaventaa tai tasoittaa ottelun, mutta toisin on Mestarien liigassa, jossa yksi maali voi tehdä voittajista häviäjiä ja häviäjistä voittajia. Vierasmaalisääntö on kuin synkkä ja myrskyinen yö murhajännärissä — ideana ehkä vanha kuin muumio mutta edelleen pirun toimiva.

Salamasodan tilalle asemasotaa

Mielikuvat staattisista ja hengettömistä pudotuspelien ensimmäisistä osaotteluista ovat nekin harhaa. Vain kymmenes kyseisistä, vuoden 2003 jälkeen pelatuista otteluista on päättynyt 0–0-tulokseen.

Yli puolessa niistä tapauksista, kun ottelupari on ollut tasan 180 minuutin jälkeen, vierasmaalisääntö on ratkaissut jatkoonmenijän. Tulevaisuutta ei voi tietenkään täysin ennustaa, mutta oletettavaa on, että jatko-otteluiden ja rankkarikisojen määrä voi jopa tuplaantua ilman vanhaa sääntöä.

Valtaosa jatko-otteluista on kuitenkin tällä vuosituhannella ollut väsynyttä Kojo-Kojoa. On niin ja näin, haluaako niitä nähdä lisää.

UEFA onkin värkkäämässä semifinaaleista yksiosaisia ehkä siksi, koska kilpailun muut, pienemmän huomioarvon saavat pudotuspelivaiheet tulevat venymään kolmi- ja puolituntisiksi. Semien typistäminen ei silti sekään välttämättä johda haluttuihin lopputuloksiin.

Tottenhamin ja Liverpoolin välinen otatus vuodelta 2019 tai tämän kauden Eurooppa-liigan finaali ovat vain ääriesimerkkejä: loppuottelut ovat järjestään olleet kauhistuttavan tapahtumaköyhiä verrattuna nyt vaikka juuri välieriin.

Viime kauden Mestarien liigan kuplapleijarit antavat jonkin verran toivoa paremmasta, mutta uhkakuva on, että kerrasta poikki -järjestelmä poikii aiempaa varovaisempia semifinaaleja. Jos ratkaisupelejä halutaan muuttaa yksiosaisiksi, kannattaisi urheilun näkökulmasta aloittaa muutos neljännesvälieristä, joissa tasoerot voivat vielä olla isoja. Yllätysten todennäköisyys kasvaisi.

On kaiken kaikkiaan nurinkurista, että UEFA haluaa näin mullistaa pudotuspeliformaatteja. Eurocupit eivät ehkä ole täydellisiä tuotteita, mutta niiden puutteet eivät myöskään piile vierasmaalisäännössä, eivätkä ne ratkea erillisillä miniturnauksilla.

Jos jossain, Mestarien liigan ongelma on siinä, että puolet koko kilpailusta on käytännössä yhdentekevä. Lohkovaiheessa harvoin tapahtuu enää mitään muistamisen arvoista. Kaksi rikkaampaa joukkuetta menee jatkoon ja siinä se. Kauden lopussa pienet sulamiset sun muut jo unohtuvat. (Interin ja Man Unitedin kohdalla puhutaan nyt ihan muista asioista kuin siitä, mitä tällä kaudella Mestarien liigassa kävi.)

[readmore from=UEFA]

UEFA on päättänyt tarttua probleemaansa kasvattamalla lohkovaiheen ottelumääriä. Koska miksi ei? Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkein vahvimmat joukkueet saavat jälleen enemmän mahdollisuuksia tuoda tasonsa esiin, ja todennäköisyydet menestymiselle eivät ainakaan pienene.

Samaan aikaan huippupelaajien rasitus kasvaa. Samaan aikaan kasvaa heille varattujen Prokrusteen vuoteiden pituudet. Lisäksi pienemmät eurooppalaiset seurat joutuvat kamppailemaan taas päällekkäin menevästä ajasta televisiosta tulevan Mestarien liigan kanssa. Heidän lipputulonsa pienenevät.

Kun kaiken pitää jatkuvasti kasvaa ja mennä eteenpäin, joskus unohdetaan, mikä oikeasti on tärkeää. Aika näyttää, mitä perimmäisten mekanismien muovaaminen tekee seurajoukkueiden kuninkuuskilpailulle.