”Se on myytti” – Cristiano Ronaldo hyvästeli EM-areenat hyytävän jäisellä vapaapotkutilastolla
Kuva: Getty Images
Mestaruutta puolustanut Portugali putosi tämänvuotisista EM-kisoista sunnuntai-iltana, kun se hävisi Belgialle neljännesvälierissä 0-1. Se merkitsi samalla sitä, että Cristiano Ronaldon maalimääräksi näissä kisoissa jää viisi maalia.
”CR7” johtaa edelleen EM-kisojen maalitilastoa. Neljässä maalissa on Tshekin Patrik Schick, ja kolmessa neljä pelaajaa: Ruotsin Emil Forsberg, Puolan Robert Lewandowski, Belgian Romelu Lukaku ja Hollannin Georginio Wijnaldum. Heistä Lewandowskin ja Wijnaldumin turnaus on jo päättynyt. Cristiano Ronaldolla on edelleen siis kelpo mahdollisuus kisojen maalikuninkuuden voittamiseen.
36-vuotias viisinkertainen Ballon d’Or -voittaja nousi näissä kisoissa EM-kisahistorian parhaaksi maalintekijäksi, MM- ja EM-kisojen yhteenlasketusti parhaaksi maalintekijäksi ja kaikkien aikojen maaottelumaalitilaston jaetulla ykköspaikalle Iranin Ali Daein kanssa (lue ennätyksistä lisää täältä). Syytä juhlaan siis riitti, vaikka joukkueen taival päättyikin kaksi viikkoa ennen kisojen loppua.
Cristiano Ronaldo teki viidestä maalistaan kolme rangaistuspotkuista, mutta vapaapotkuista hän ei onnistunut kertaakaan, useista yrityksistä huolimatta. Hän pelasi EM-kisoissa nyt viidennen kerran, mutta verkko ei ole heilunut Cristiano Ronaldon vapaapotkuista kertaakaan, vaikka yrityksiä on takana 28. Kun mukaan lasketaan MM-turnaukset, on Cristiano Ronaldo tehnyt suorista vapaapotkuista yhden maalin 51 yrityksellä.
Cristiano Ronaldo has scored with just one of his 51 attempts from a free-kick at major tournaments for #POR.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”



