Tanskan valmentaja murtui kyyneliin – tämä jäi kertomatta, kun ottelua päätettiinkin jatkaa: ”Meillä oli kaksi vaihtoehtoa”
Tanskan päävalmentaja Kasper Hjulmand oli ylpeä siitä, miten hänen pelaajansa regoivat Christian Eriksenin kauhistuttavaan tuupertumiseen lauantain EM-kisatappiossa Suomea vastaan.
– Ensinnäkin, tämä on ollut tunteikas ja raskas ilta. Meitä kaikkia muistutettiin tänään siitä, mikä elämässä on tärkeintä – arvokkaat ihmissuhteet, läheiset ihmiset, perheemme ja ystävämme, totesi Hjulmand lehdistölle murtuessaan kyyneliin.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
– En voi ylistää pelaajiani tarpeeksi. En voisi olla ylpeämpi näistä ihmisistä, jotka pitivät toisistaan niin hyvää huolta. Hän on yksi rakkaista ystävistäni. Pelaajat puhuivat pukukopissa siitä, etteivät he tekisi mitään päätöstä ennen kuin Christian olisi tajuissaan ja OK.
Tanskan jalkapalloliiton mukaan ottelua ei siirretty Eriksenin järkyttävän lyyhistymisen vuoksi sunnuntaille, koska kumpikin joukkue halusi jatkaa peliä. Mitä silloin ei kuitenkaan paljastettu oli, että UEFA antoi joukkueille vain kaksi vaihtoehtoa päätöstä tehdessä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
– Meillä oli kaksi vaihtoehtoa. Joko pelaisimme ottelun loppuun tänään (lauantaina) tai huomenna (sunnuntaina) kello 12:00. Kaikki sovimme yhdessä, että pelaamme tänään, avasi Hjulmand.
– Ottelun pelaaminen tällaisessa tunnetilassa on kuitenkin mahdotonta. Yritimme voittaa. Se oli uskomatonta, miten pelaajat menivät ja yrittivät toisella puoliajalla. Mutta rehellisesti, kentällä oli pelaajia, jotka olivat aivan loppu. Emotionaalisesti loppu ja emotionaalisesti uupuneita.
LUE MYÖS:
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista