Unkarin pääministeri Viktor Orban perui matkansa odotettuun EM-otteluun – Münchenin stadion täyttyy illalla sateenkaarilipuista
Kuva: Getty Images
Tänään on EM-kisojen alkulohkovaiheen päätöskierros. Huomio E- ja F-lohkojen loppusuoralla kiinnittyy muun muassa siihen, onnistuvatko Espanja ja Portugali kampeamaan itsensä pudotuspeleihin. Saattaapa joku yltiöoptimisti elätellä vielä toivoa myös Suomen jatkopaikasta lohkokolmosten vertailussa, jos kaikki tulokset menisivät Huuhkajille suotuisalla tavalla.
Jatkopaikasta pelataan myös Münchenissä, kun Saksa saa vieraakseen Unkarin. Unkari tarvitsee jatkoon päästäkseen voiton, kun Saksalle riittää jatkopaikkaan tasapelikin – ja mahdollisesti jopa tappio, jos Portugalikin häviää Ranskalle. Enemmän kuin itse ottelusta, tämän pelin tiimoilta on kuitenkin puhuttu UEFA:n päätöksestä kieltää Münchenin stadionin valaiseminen sateenkaaren värein.
LUE MYÖS: Näkökulma: UEFA munasi pahemman kerran – EM-kisat eivät ole sittenkään vähemmistöille
UEFA perusteli ratkaisuaan ”poliittisella kontekstilla”, sillä stadion haluttiin valaista sateenkaarella Pride-kuukauden kunniaksi solidaarisuuden osoituksena unkarilaisille seksuaalivähemmistöille. Unkarin hallitus hyväksyi viime viikolla lain, joka kieltää homo- ja transseksuaalisuuden käsittelyn lasten- ja nuortenkirjallisuudessa ja koulujen opetuksessa.
Saksalaislehti Bild kertoo nyt uutistoimisto DPA:n tietojen pohjalta, että Unkarin pääministeri Viktor Orban on perunut suunnittelemansa matkan Müncheniin ottelua katsomaan. Orbanin suunnitelma oli laskeutua yksityiskoneellaan Müncheniin tänään paikallista aikaa kello 17.30, ja palata varhain torstaiaamuna takaisin Unkariin. Virallista tietoa matkan perumisesta tai peruutuksen syystä ei toistaiseksi ole.
Vaikka lupaa Münchenin ottelustadionin Allianz Arenan valaisemiselle ei saatukaan, valaistaan sateenkaarivärein tänään Münchenin kaupungintalo, stadionin viereinen tuuliturbiini sekä Münchenin olympiatorni. Solidaarisuuttaan osoittavat myös monet muut bundesliigakaupungit ja -seurat, sillä ottelun aikana sateenkaarivalaistus verhoilee ainakin Frankfurtin, Kölnin, Berliinin, Augsburgin, Wolfsburgin ja Stuttgartin bundesliigastadioneja.
– Olisin henkilökohtaisesti ilahtunut, jos stadion olisi valaistu sellaisin värein. Tärkeää minulle kaiken tämän symboliikan kanssa on kuitenkin, että näitä arvoja myös noudatetaan, Saksan valmentaja Joachim Löw kommentoi aihetta Bildin mukaan.
– Olen ehdottomasti sen kannalta, että maailmalle lähetetään tällaisia viestejä, kokenut toppari Mats Hummels täydensi.
[readmore from=syrjintä]
Sateenkaaren värit tulevat olemaan joka tapauksessa Allianz Arenalla näkyvästi esillä, sillä ottelun yhteydessä katsojille jaetaan 10 000 sateenkaarilippua. Määrä on suuri, sillä koronarajoitusten takia Münchenin aiemmissa kahdessa EM-ottelussa on ollut paikalla korkeintaan 13 000 katsojaa.
Münchenin elinkeinoelämä ja yritykset reagoivat vellovaan teemaan näkyvästi, sillä megayritykset muun muassa BMW:stä ja Siemensistä alkaen vaihtoivat Twitter-profiileissaan logonsa sateenkaaren värisiksi. Tärkeä solidaarinen ele sekin, vaikkei reaktio pelkästään riemastusta olekaan herättänyt. Yrityksiä on samalla arvosteltu siitä, etteivät ne aiemmin ole ottaneet Orbanin hallituksen politiikkaan jyrkemmin kantaa ja muun muassa BMW:llä on runsaasti tuotantoa Unkarissa.
Esimerkkejä näistä logomuutoksista twiittasi saksalaisen TV-kanavan ZDF:n toimittaja Stefan Leifert lyhyen ketjun verran Twitteriin. Ketjun avausviesti näkyy alla. Hieman alempana esillä on puolestaan FC Barcelonan solidaarisuuden osoitus, sillä myös Kataloniasta twiitattiin sateenkaarikuva saatetekstillä ”Ylpeys ja kunnioitus”.
Aus Protest gegen das Regenbogen-Verbot der UEFA taucht sich nun auch Münchens Wirtschaft in die Farben des Regenbogens: die Twitter-Profile vom BMW, Siemens, Sparkasse, HypoVereinsbank
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho takaisin Real Madridiin? Portugalilaisluotsi kommentoi huhuja
- Kanadan liigassa kekseliäs tuuletus – maalintekijä kaivoi käyntikorttinsa esiin
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Helmarien Paulina Nyström ylsi hienoon saavutukseen
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin




