Arsenal ja Internazionale peruivat osallistumisensa harjoitusturnaukseen – syynä koronavirus

© Kuva: Getty Images

Yhdysvaltain- ja Aasian harjoituskiertueet ovat kuuluneet eurooppalaisten huippuseurojen arkeen jo vuosikausien ajan.

Kärkiseurat pelaavat harjoitusotteluita- ja turnauksia muissa maanosissa kesäisin. Viime vuonna harjoitusotteluturnaukset jäivät kuitenkin järjestämättä koronaviruspandemian venyttämän kauden vuoksi.

Arsenalin ja Internazionalen oli määrä osallistua tällä viikolla Yhdysvalloissa järjestettävään Florida Cupiin.

Arsenal ilmoitti keskiviikkona peruvansa osallistumisensa turnaukseen, sillä ryhmässä, jonka oli määrä matkustaa Yhdysvaltoihin, oli todettu muutama koronavirustartunta.

Sky Sport Italian mukaan myös Inter peruu osallistumisensa Florida Cupiin. Interin olisi pitänyt matkustaa Floridaan torstaina. Lähteen mukaan Inter harkitsi peruvansa osallistumisensa turnaukseen jo ennen Arsenalin tiedotetta, sillä milanolaisseura oli huolestunut Floridan pahenevasta koronavirustilanteesta.