Lupaus isoäidille johti saksalaisen maailmanmestarin unelmasiirtoon Puolaan

36-vuotias saksalainen maailmanmestari Lukas Podolski on saattanut viimeisen puolen vuosikymmenen aikana hävitä otsikoista, mutta nappiksiaan hän ei ole vielä naulaan ripustanut.
Itse asiassa Podolski toteuttanee tänään iltayhdeksältä (Suomen aikaa) unelmansa, kun hän debytoi puolalaisen Ekstraklasa-joukkue Górnik Zabrzen väreissä.
Podolski on kotoisin Puolasta Gliwicestä, josta on 12 minuutin ajomatka Zabrzeen. Puolalaissyntyinen Podolski emigroitui perheineen Länsi-Saksaan vuonna 1987, Lukas-poika oli tuolloin vasta kaksivuotias. Muutosta huolimatta Podolskista kasvoi Górnik Zabrzen intohimoinen kannattaja.
Podolskin isoäiti kuoli kaksi vuotta sitten. Pelaaja oli luvannut hänelle edustavansa Górnik Zabrzea vielä jossain vaiheessa uraansa. Se vaihe on nyt. Podolski allekirjoitti 1+1-mallisen sopimuksen suosikkiseuransa kanssa ja antoi samalla ymmärtää, että hänen uransa päättyy Zabrzen maisemissa.
Wirtualna Polskan Piotr Kozminskin mukaan Puolassa oltiin jo varmoja, ettei Podolski pitäisi isoäidilleen tekemäänsä lupausta, koska saksalaispelaaja siirtyi aina muualle pelaamaan, kun paluuta Puolaan odotettiin. Tämä saanee nykyisessä seurassaan kuusi tai seitsemän kertaa pienempää palkkaa kuin hän saisi esimerkiksi Meksikossa.
Podolski pelasi maajoukkueurallaan 130 ottelua Saksan vetimissä ja teki niissä jopa 49 maalia. Seurajoukkueessa hän on kiertänyt ympäri maailmaa muun muassa Japanissa, Bayern Münchenissä, Arsenalissa ja viimeksi Antalyasporissa Turkissa. Kölnistä tuli välillä jopa hänen kotinsa kodin ulkopuolella. 1. FC Kölnissä hän pelasi vuodet 1995–2006 sekä 2009–12.
Saksan maajoukkuelegendasta ei ikinä tullut sellaista maalipyssyä kuin hänestä ehkä hänen uransa alkuvuosina odotettiin. Hän on kuitenkin aina ollut erityisen pidetty pelaaja hänen jämerän ja nöyrän luonteensa ansiosta. Podolski tuli myös urallaan tunnetuksi siitä, että hän pelasi paremmin maa- kuin seurajoukkueessaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kirja-alan vaikuttaja: Voisimme oppia jalkapallokulttuurilta paljon, jos emme vain seuraisi sitä vierestä
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille