Luulitko, että UEFA palkitsee Cristiano Ronaldon maalikuninkaan kultaisella kengällä? Luulit väärin
Kuva: Getty Images
Cristiano Ronaldohan, 36, sen lopulta nimiinsä vei. Maalipörssin voiton siis. Viisi maalia riittivät nostamaan hänet muiden maaliahmattien yläpuolelle.
Myös tšekkiläinen Patrik Schick, 25, onnistui maalinteossa viidesti, mutta yhtään täysosumaan johtanutta syöttöä hän ei pystynyt antamaan. Tämä temppu Ronaldolta luonnistui Saksaa vastaan. Se lasketaan hänen edukseen.
Ronaldo viimeisteli Portugalin maaleista yhteensä 71,4 prosenttia, mutta pari seikkaa on tietenkin huomioitava.
[readmore from=EM2021]
Lusitaani ei tehnyt yhtään häkkiä yhtätoista metriä kauempaa. Itse asiassa maaleista kolme syntyi pilkulta. (Kyllähän nekin pitää toki sisään laittaa.) Lisäksi pallo suostui menemään verkkoon vain alkulohkovaiheessa. Epäonni ja valmentaja Fernando Santosin luovuuden puute nostivat Portugalin tien pystyyn neljännesvälierissä.
Väliäkö sillä on, Ronaldolle maalikuninkuus silti merkittiin.
Ikonista kultaista kenkää hän ei kuitenkaan pääse museokokoelmiinsa lisäämään.
UEFA:n sponsorointisopimus mobiili- ja verkkomaksualusta Alipayn kanssa on johtanut siihen, että myös parhaalle maalintekijälle jaettava palkinto on värkätty uuteen uskoon.
Uusi pysti on lähes identtinen Kansojen liigan finaaliturnauksessa jaettavan pokaalin kanssa. Tämän voitonmerkin Ronaldo kävi jo noutamassa kolme vuotta takaperin.
– [Palkinto on] veistetty kiinalaisen kirjoitusmerkin ”支” (lausutaan zhi, ja tarkoittaa ”maksua” sekä ”tukea”) mukaan. Paljasjalkainen pelaaja alustan päällä heijastelee tasa-arvon ideaalia siitä, että menestystä kentällä voi saavuttaa taustasta tai statuksesta riippumatta, todetaan UEFA:n tiedotteessa.
Ronaldon saavutus tallennetaan NFT:ksi AntChain-yhtiön lohkoketjuteknologiaa hyödyntäen. UEFA säilyttää hallussaan tätä digitaalista keräilyartikkelia. Nykyaikaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
@Cristiano receives Alipay Top Scorer Trophy from Ant Group Chairman Eric Jing again!
2019 offline at UEFA Nations League and
2021 online at @EURO2020. Scoring stats will be uploaded to @antchain-powered blockchain, ensuring permanent & immutable records of his achievements.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”


