Näin Lionel Messi reagoi Copa Américan loppuvihellykseen. Lysähti kahdestakin syystä ja sitten tapahtui jotain ihmeellistä

Argentiina saavutti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pitkästä aikaa Copa Américan mestaruuden. Se voitti Brasilian loppuottelussa maalein 1–0.
Argentiinalaisia kipparoineelle Lionel Messille, 34, pokaali on hänen A-maajoukkueuransa ensimmäinen. Moni toivoikin Argentiinan voittoa hänen vuokseen. Niin teki osa brasilialaisistakin.
Messi briljeerasi ylivoimaisuudellaan läpi turnauksen, mutta finaalissa hänestä ei ollut paljon hyötyä. SofaScore-tilastopalvelussa hänen arvosanansa oli Albicelesten kolmanneksi heikoin. Ainoastaan tunnin kohdalla pois vaihdettu Giovani Lo Celso, 25, ja kymmenen minuuttia pelannut Germán Pezzella, 30, saivat huonommat tulokset.
Hermostuneisuus näkyi Messin käytöksessä. Ottelun lisäajalla hän kyseli jatkuvasti päätuomari Esteban Ostojichilta, paljonko sekunteja oli jäljellä.
[readmore from=Messi-Lionel]
Vain noin kymmenen sekuntia ennen viiden minuutin täyttymistä Messi menetti pallon vaarallisessa paikassa, ja Brasilia lähti käynnistämään vastahyökkäystään.
Huolimatta siitä että Argentiina oli pelannut runsaasti aikaa ekstraminuuteillakin, Ostojich koki nähneensä tässä vaiheessa tarpeeksi. Hän puhalsi pelin poikki ennen aikojaan.
Silloin purkautui paljon tunnetta.
Messi polvistui Maracanãn nurmelle ja ryhtyi itkemään liikutuksesta ja helpotuksesta. Kauan kaivattu maajoukkuepokaali oli hänen, eikä hänen vaisuutensa finaalissa ollut maksanut kovinta mahdollista hintaa. Pian koko hänen joukkueensa juoksi hänen luokseen, halasi häntä ja hautasi hänet ihmiskasan alle.
Voit katsoa hellyttävän tapahtumaketjun alla olevasta upotuksesta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta