Onko Lionel Messi koskaan ollut näin avoin pukuhuoneessa? Ei halunnut päästää irti pokaalistaan ja tanssi ilman paitaa

34-vuotiaasta Lionel Messistä Copa Américan voitto tuntui hienolta. Viidesti hän oli sitä yrittänyt siinä vielä kertaakaan onnistumatta. Kuudes kerta toden sanoi. Kun loppuottelun viimeinen vihellys kaikui tyhjällä Maracanãlla, hänen jalkansa hervahtivat, hän painui kokoon maahan ja päästi ensimmäiset riemun kyyneleet.
Messi valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi.
Argentiinalaiskapteeni kiskoi turnauksessa neljä maalia (eniten), syötti viisi (eniten), laukoi 28 kertaa (eniten), loi noin 21 maalipaikkaa (eniten), antoi yhdeksän läpisyöttöä (eniten), syötti 122 kertaa viimeisellä kolmanneksella (eniten), ohitti vastustajansa 34 kertaa (toiseksi eniten) ja aiheutti vastustajilleen 23 rikettä (kolmanneksi eniten). Melkoinen lista.
Pukuhuoneessa tämä kautta maailman tunnettu mies otti ansioluettelonsa uudesta merkinnästä kaiken ilon irti.
Messi piti pokaalia kainalossaan, lepuutti päätään sillä ja katseli hymyillen, kuinka hänen joukkuekaverinsa juhlivat voittoaan.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Sitten oli Messin vuoro yhtyä ilonpitoon. Ilman paitaa hän hyppi ja tanssahteli tovereidensa keskellä. Tanssipartneriksi valikoitui tietenkin Copa Américan voittopytty. Maljalla oli kuitenkin kokoa, eivätkä 170-senttisen Messin liikkeet äityneet vallattomiksi.
Mutta hänen onnensa välittyi kameran läpi.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa