Tämä täytyy nähdä omin silmin: Bayern Münchenin lupaus tyri varman maalipaikan – valmentajan mukaan pelaaja ”ei ollut tosissaan”

20-vuotias Joshua Zirkzee joutui naurunalaiseksi lauantaisilla suorituksillaan. Bayern München pelasi kauteen valmistavan ottelun eilen Ajaxia vastaan. Peli päättyi 2–2-tasapeliin, mutta se ei kiinnostanut some-kansaa yhtä paljon kuin Zirkzeen mokailu. Hän menetti tuhlailemalla varmalta näyttäneen maalipaikan.
Zirkzeelle peli oli hänen tulevaisuutensa kannalta tärkeä. Hollantilainen tuli Bayerniin vuonna 2017, mutta vastuu on ollut minimaalista. Hän pelasi viime kaudella yhteensä 12 ottelua Bayern Münchenin edustuksessa, seuran kakkosjoukkueessa ja italialaisseura Parmassa.
Kotimaassaan Zirkzee ei tehnyt itselleen yhtään palvelusta. Vaikka hän on saavuttanut urallaan muiden müncheniläisten vanavedessä viisi pokaalia, hänen pitää vakuuttaa tuleva työnantajansa kesän aikana.
[readmore from=Bayern-München]
Projekti sai kovan kolauksen Ajax-ottelussa.
Pelin ensimmäinen puolisko oli päättymässä 1–1-tasatilanteessa, kun Zirkzee pakotti henkilökohtaisen virheen Jurriën Timberilta, 20. Yhdellä kosketuksella hän ohitti maalivahti Remko Pasveerin, 37, ja näin avautui vapaa latu maalintekoon.
Sitten on vaikea sanoa, mitä Zirkzeen päässä tapahtui. Hän ei lähtenytkään jahtaamaan palloa ja varmistamaan maalinteon onnistumista. Sen sijaan hän lähti hölkkäilemään pelivälineen mukana kilpikonnan vauhdilla.
Perr Schuurs ei luovuttanut tai tyytynyt katselemaan pelleilyä Zirkzeen selkäpuolelta. Hän säntäsi tämän perään, liukui tilanteeseen ja purki pallon väljemmille vesille.
Viraalivideo tapahtuneesta sai aikaan hilpeyttä Twitterissä. Yksi käyttäjä muistutti, ettei maalin edessä kannata nukahtaa. Toinen vertasi Zirkzeen suoritusta Mario Balotellin, 30, urotekoon viiden vuoden takaa.
– Toivottavasti hän pelaa hieman vakavammin bundesliigaottelussa, Bayern Münchenin uusi päävalmentaja Julian Nagelsmann sanoi Abendzeitungille ottelun jälkeen.
Nagelsmann ei kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi huomauttaa Zirkzeetä tapahtuneesta, koska tämä varmasti ymmärtää itsekin tehneensä virheen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Muokattu 25.7. klo 17.22: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Tämä täytyy nähdä omin silmin: Bayern Münchenin lupauksen tyräykselle nauretaan – valmentajan mukaan pelaaja ’ei ollut tosissaan’”.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Florian Wirtzin uskotaan suostuvan Bayer Leverkusenin jatkosopimustarjoukseen – Bayern München kintereillä
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista
- Haastattelu: Aki Riihilahti haluaa pidemmän sarjakauden – ”Olosuhdekriteerejä voisi kiristää”
- Expressen: Leo Väisänen palaa Allsvenskaniin
- Joel Pohjanpalon valmentaja potku-uhan alla
- Miro Tenho ihailee Matias Siltasen poikkeuksellista ominaisuutta – tämän muutoksen Jani Honkavaara on tuonut Djurgårdeniin
- Argentiinalle surkea uutinen Lionel Messistä – MM-karsintojen huippuottelut tulossa
- Ville Tikkaselta paljastus yllätyskutsustaan Huuhkajiin – tästä syystä HJK tuntui oikealta askeleelta ulkomaiden sijaan
- FC Inter teki tärkeän jatkosopimuksen – ulkomailla kiinnostusta herättänyt tähtipelaaja jää Turkuun