Bayern Münchenin pelaajahankinta varmistumassa – urheilujohtaja vahvisti neuvottelut
Kuva: Getty Images
Bayern München on tekemässä pelaajahankintaa vielä tiistaina sulkeutuvan siirtoikkunan loppumetreillä. Saksalaislehti Bild kertoo Bayernin tehneen RB Leipzigille lauantaina keskikenttäpelaaja Marcel Sabitzerista tarjouksen, jonka Leipzig on sunnuntaina hyväksynyt. Lehden mukaan siirron odotetaan virallistuvan pian.
Bayern Münchenin kerrotaan tarjonneen RB Leipzigille itävaltalaisesta 16 miljoonan euron siirtokorvausta. Summa on varsin vaatimaton, kun huomioi esimerkiksi sen, että Transfermarkt arvioi Sabitzerin markkina-arvoksi 42 miljoonaa euroa. Osaltaan alehintaa selittää se, että Sabitzerin nykyinen sopimus umpeutuisi kesällä 2022. Leipzigin onkin tavallaan ”pakko” myydä pelaaja nyt edes jonkin korvauksen saadakseen.
Bayernin urheilujohtaja Hasan Salihamidzic vahvisti ennen seuransa lauantain bundesliigaottelua Skylle, että Bundesliigan puolustava mestari on pyrkinyt Sabitzerin hankkimaan.
– Kyllä, olemme jo tehneet töitä pelaajan siirron eteen. Siitä voi tulla jotakin, Salihamidzic vastasi Sabitzeria koskeneeseen kysymykseen.
Bildin mukaan Bayern oli päässyt Sabitzerin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta jo aiemmin, mutta nyt asiat ovat edenneet myös RB Leipzigin kanssa. Sabitzer ei ole myöskään Leipzigin kokoonpanossa sunnuntain bundesliigaottelussa Wolfsburgissa. Leipziger Volkszeitungin mukaan Sabitzer jäi tosin Leipzigiin siksi, koska hän keskeytti viimeistelyharjoitukset reisivaivan vuoksi.
[readmore from=Sabitzer-Marcel]
27-vuotias Sabitzer on pelannut Leipzigissa vuodesta 2014 alkaen. Saksan Bundesliigassa hän on pelannut 145 ottelua. Niissä hän on tehnyt 32 ja syöttänyt 27 maalia. Bayernissa Sabitzeria odottaisi miehen entinen valmentaja Julian Nagelsmann, joka siirtyi täksi kaudeksi Leipzigista Bayerniin.
RB Leipzigin on huhuttu hankkivan Sabitzerin korvaajaksi Barcelonasta Ilaix Moriban. Leipzig ei ole kuitenkaan ollut toistaiseksi lähelläkään maksaa Barcelonan vaatimaa siirtokorvausta, joten pokeri siirtosummasta kiihtynee, ennen kuin nimiä pannaan paperiin.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis