Juhani Ojala syötti tasoitusmaalin skottiliigadebyytissään – valmentaja avautui Brexitin hankaloittamista pelaajamarkkinoista
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien EM-kisajoukkueesta viimeisten pelaajien joukossa pudonnut keskuspuolustaja Juhani Ojala teki lauantaina ensiesiintymisensä Skotlannin Valioliigassa. 32-vuotias toppari pelasi Motherwellin puolustuksen keskellä täydet 90 minuuttia, kun joukkue haki 2-1-vierasvoiton Livingstonista.
Ojalan siirto varmistui jo heinäkuun lopussa, mutta liigadebyyttiä saatiin odotella jonkin aikaa. Kauden kahdella ensimmäisellä kierroksella suomalainen istui vielä vaihtopenkillä. Ojala sai ensi kerran pelivuoron 14.8. pelatussa cup-ottelussa Dundee FC:tä vastaan (0-1-tappio), kun hän huhki niin ikään täydet minuutit. Liigadebyytti tuli siten viikkoa tätä myöhemmin.
Ojalan debyytti oli onnistunut, sillä hänen tilastoihinsa merkittiin maalisyöttö Motherwellin tasoitusmaaliin. Motherwell antoi kulmapotkun lyhyenä, keskitys tavoitti Ojalan pään ja tämän jatko löysi Tony Wattin, joka pukkasi maaliviivan läheltä pallon maaliin. Videon maalista voi nähdä alta. Juttu myös jatkuu twiittien jälkeen.
Ojala sai juhlia myös ottelun lopussa, sillä Motherwell nousi 0-1-tappioasemasta 2-1-voittoon.
MOTHERWELL EQUALISE.
From the short corner, the ball is swung into the box.
Ojala heads into onto TONY WATT, who nods in off the post from close range.
47' // #LFCvMFC // 1-1
From the short corner, the ball is swung into the box.
Ojala heads into onto TONY WATT, who nods in off the post from close range.
47' // #LFCvMFC // 1-1
New York Times discusses the impact Brexit has had on Scottish transfers with Alan Burrows.
The article picks up on recent Motherwell signing Juhani Ojala and how red tape could hinder future signings.
nytimes.com/2021/08/19/spo…
The article picks up on recent Motherwell signing Juhani Ojala and how red tape could hinder future signings.
nytimes.com/2021/08/19/spo…
nytimes.com
Scottish Soccer’s Brexit Problem: No Way In, and No Way Out (Published 2021)
Boxed in by stricter rules for imported players and rising prices for British ones, Scotland’s clubs may struggle to stay competitive.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
