Kovalle siirrolle vahvistus: Kiistelty agentti sai Suomen maajoukkuepelaajalle työpaikan legendaarisesta eurojoukkueesta
Kuva: Juha Tamminen
Thomas Lam, 27, jatkaa pelaajauraansa Bulgarian pääsarjassa TsSKA Sofiassa, selviää seuran verkkosivuilla julkaistusta tiedotteesta. Lam siirtyy uuteen seuraansa PEC Zwollesta Hollannista.
Lam on läpäissyt TsSKA:n lääkärintarkastuksen, minkä lisäksi hän on ehtinyt jo harjoittelemaan uusien joukkuekavereidensa kanssa. Siirto julkistettiin maanantaina.
Lähtökohtaisesti Lam tulee Bulgariaan Menno Kochin, 27, korvaajaksi. Loukkaantumisestaan johtuen Koch ei pysty pelaamaan ainakaan muutamaan kuukauteen. Kyvyiltään Lam on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan keskikentän pohjalla ja puolustuksessa.
[readmore from=Lam-Thomas]
Lamin siirron välittäjänä toimi agentti Mino Raiola. Raiola pitää huolen lukuisten eturivin tähtien, kuten Erling Braut Hålandin, Gianluigi Donnarumman, Marco Verrattin ja Matthijs de Ligt’n, oikeuksista, ja hänellä on hyvät suhteet esimerkiksi Juventuksen ja PSG:n seurajohtoon.
Raiola ei kuitenkaan nauti kaikkialla yhtäläistä arvostusta. Muun muassa entinen jalkapalloilija Gary Neville on monia kertoja kärkkäästi moittinut hänen toimintatapojaan, yhdeksän vuotta sitten valmentajaikoni Alex Ferguson nimitti Raiolaa suoraan ”paskakasaksi”.
TsSKA Sofia kilpailee tällä kaudella Konferenssiliigassa. Se kohtaa karsintojen viimeisellä kierroksella Viktoria Plzeňin. Armeijan seuraksi perustettu TsSKA on 73-vuotisen historiansa aikana saavuttanut ennätykselliset 31 Bulgarian-mestaruutta. Se on pelannut kaksi kertaa Euroopan cupin välierissä ja voittanut kerran cup-voittajien cupin.
Bulgarialainen jalkapallotoimittaja Metodi Shumanov huhuili kaksi päivää sitten myös Robert Ivanovia, 26, TsSKA Sofian riveihin.
Muokattu 16.8. klo 19.50: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Kovalle siirrolle vahvistus: Kiistelty agentti sai Thomas Lamille työpaikan legendaarisesta eurojoukkueesta”.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”