Näkökulma: Harkittu ratkaisu vai puhdas epäonnistuminen? – HJK ottanut tietoisen riskin pelaajapolitiikassaan
Kuva: Juha Tamminen
Torstaina HJK haki Istanbulista hyvän tuloksen Eurooppa-liigan playoff-vaiheen toista osaottelua silmällä pitäen. Fenerbahçe onnistui tekemään yhden osuman, joka meni enempi vähempi 21-vuotiaan maalivahdin, Jakob Tånnanderin, piikkiin.
HJK on ollut Veikkausliigassa vakuuttava, vaikka viime aikoina peli on hieman yskähdellyt eurokiireiden keskellä. Myös europeleissä HJK on esiintynyt edukseen. Azerbaidžanilainen Neftçi ja montenegrolainen Buducnost kaatuivat vakuuttavasti. Lisäksi Malmö joutui varsinkin Helsingissä tiukille.
Maalivahdeista europeleissä vastuuta on kantanut Jakob Tånnander, joka on toisaalta pelannut Veikkausliigan puolella vain kuudessa ottelussa. Viime kaudella Tånnander pelasi lainalla Hakassa, kun Antonio Reguero, 39, torjui HJK:n mestaruuteen. Reguero siirtyi täksi kaudeksi FC Lahteen ja on ollut mastokaupungissa erinomainen.
HJK:ssa päävastuuta liigan ja cupin puolella on kantanut tällä kaudella 23-vuotias Hugo Keto, joka kotiutettiin Brightonin reserveistä reilu vuosi sitten.
HJK tuskin kaatuu veskareihin tällä kaudella. HJK on päästänyt sarjassa selvästi vähiten maaleja. Se on osoitus vahvasta maalivahtipelistä, mutta myös erinomaisesta puolustuksesta kokonaisuutena.

Kenttäpelaajien osalta kokemusta löytyy
HJK:n kokoonpano on rakennettu menestymään Euroopassa. Oikeastaan jokaisesta linjasta löytyy kokemusta suhteessa potentiaaliin. Puolustuksessa Valtteri Moren, 30, Veikkausliigan tähtikategoriaan kuuluva Luis Murillo, 30, uutta nousua tekevä Janne Saksela, 28, ja Huuhkajiin noussut Daniel O’Shaughnessy, 26, ovat kokeneita pelimiehiä. Myös Miro Tenho, 26, on ottanut isoja kehitysaskeleita. Penkiltä löytyy puolustukseen vielä Markus Halstin, 37, kaltainen kokenut pelimies. Kesällä joukkuetta vahvistettiin vielä potentiaalisella Patrik Raitasella, 20, joka saa kasvaa kokeneiden pelaajien takana. Keskikentällä Lucas Lingman, 23, on noussut avainpelaajaksi. Samaa voi sanoa myös Ilveksestä hankitusta Jairista, 27, joka on kotimaan kentille varsin kokenut. HJK reagoi siirtomarkkinoilla vielä kauden alla, kun se toi takaisin entisen kapteeninsa Sebastian Dahlströmin, 24, joka on jäänyt oikeastaan varamiehen rooliin. Keskikentälle tuotiin vielä kesän ikkunassa oikeastaan kokenein mahdollinen suomalainen jalkapalloilija, kun Huuhkajien kapteeni Tim Sparv saapui Helsinkiin. Sparv, 34, osoitti Fenerbahçea vastaan, miksi hänet hankittiin. Sparv on isojen pelien mies, ja hän tietää, miten suurseuroja kaadetaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?