Niki Mäenpää debytoi Serie A:ssa – yhden miehen tasoitus ei riittänyt Venezialle

36-vuotias suomalaismaalivahti Niki Mäenpää on suorittanut debyyttinsä Italian Serie A:ssa. Mäenpää vartioi sarjanousija Venezian maalia, kun se vieraili sarjan avauskierroksella Napolissa.
Venezian tehtävä suurta ennakkosuosikkia vastaan helpottui huomattavasti ensimmäisen puoliajan puolivälissä, kun Victor Osimhen ajettiin suoralla punaisella ulos. Herkässä oli kortti Veneziallekin, sillä sen pelaajat saivat avausjaksolla neljä varoitusta.
Vaikka sarjanousija pelasi ottelusta noin kolme neljäsosaa yhden miehen ylivoimalla, ei se pystynyt ylivoimaansa hyödyntämään. Pisteet jäivät Napoliin maalein 2-0.
Ratkaisevan käänteen ottelu sai Napolille tuomitusta kahdesta selvästä rangaistuspotkusta vain kuuden minuutin sisällä. Kumpikin oli seurausta käsivirheestä rangaistusalueella, ja vaikka käsivirhesääntö usein kiistanalainen onkin, ei näissä tapauksissa ollut mitään epäselvää.
Ensimmäisen rankkarin Lorenzo Insigne pamautti vielä yli ja ohi Niki Mäenpään maalin 56. peliminuutilla. Kuusi minuuttia myöhemmin Napolin kapteeni sai kuitenkin uuden tilaisuuden ja laukoi pallon vasempaan alanurkkaan suomalaisen aavistettua toiseen suuntaan.
Toisen kerran Mäenpää sai antautua, kun Hirving Lozano ja Insigne rakensivat hyvää hyökkäystä ja pallon sai Elif Elmas. Elmas laukoi terävästi puolustajien jaloista etunurkkaan, ja Mäenpää oli voimaton.
Yhden hyvän paikan Veneziakin takaa-ajoasemassa sai, mutta Francesco Forten yritys osui ulkotolppaan.
Niki Mäenpäälle tilastoitiin ottelussa kaksi torjuntaa Napolin Alex Meretin neljää vastaan.
Venezia aloittaa kautensa kolmen vieraspelin putkella. Seuraavaksi se kohtaa vieraissa Udinesen tulevana perjantaina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!