Tanskan EM-kisapelaaja kävi läpi Christian Eriksenin tapausta: ”Kukaan ei sanonut mitään”

Christian Eriksen sai sydänkohtauksen Tanskan ja Huuhkajien välisessä EM-kisaottelussa kesäkuussa.
Eriksen on kuntoutunut hyvin ja on nähty jo Internazionalen harjoituskeskuksessa tervehtimässä joukkuetovereitaan.
Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa, saako Eriksen jatkaa uraansa Interissä sydämentahdistimen vuoksi. Italian jalkapalloliitto on kieltänyt sen käytön. Toisaalta vielä ei ole varmaa, joutuuko Eriksen käyttämään sitä pitkään vai saako hän sydämentahdistimen pian pois.
Tanskan EM-kisajoukkueessa mukana ollut Yussuf Poulsen kävi tapahtunutta läpi Süddeutsche Zeitungin haastattelussa.
– Kaikilla meillä oli ne kuvat mielessämme päivien ajan. Ne lähtivät vasta silloin, kun Eriksen käväisi harjoituskeskuksessamme muutama päivä tapahtuneen jälkeen. Me pelaajat olimme shokissa pukukopissa sen jälkeen, kun Eriksen lyyhistyi maahan ja ottelu keskeytettiin. Istuimme siellä pitkään, eikä kukaan sanonut mitään. En osaa edes sanoa, milloin aloimme puhumaan siitä, jatketaanko ottelua. Tiedän vain sen, että päätimme yhdessä, ettemme puhuisi ottelun jatkamisesta ennen kuin tietäisimme, miten Eriksen voi.
Poulsen on iloinen siitä, miten hyvin Eriksenin kuntoutuminen on sujunut.
– On hienoa, että voimme puhua tästä tilanteesta nyt. Se kertoo siitä, että hän on kuntoutunut hyvin.
Lähde: Mundo Deportivo
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS