Uusi Pikkuhuuhkajien ikäryhmä valittu EM-karsintoihin – moni pelaaja ulkomailla läpimurron kynnyksellä
Kuva: Getty Images
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue aloittaa syyskuussa uuden ikäluokan EM-karsintansa. Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Viro, Kroatia, Norja, Itävalta ja Azerbaidzhan.
Tuore Pikkuhuuhkajien ikäryhmä koostuu vuonna 2000 ja sitä myöhemmin syntyneistä pelaajista. Suomi avaa karsinnat vieraspelillä Virossa 3. syyskuuta ja Oulussa pelattavalla kotipelillä Kroatiaa vastaan 7. syyskuuta.
Kohta jo neljä vuotta Pikkuhuuhkajia valmentanut Juha Malinen julkaisi tiistaina uuden ikäryhmän ensimmäisen EM-karsintaryhmän. 24 pelaajan joukosta kymmenen pelaa ulkomaisissa seurajoukkueissa. Valmistautumista on osaltaan häirinnyt koronavirustilanne, joka mutkisti suunniteltuja tapahtumia jo maalis- ja kesäkuussa.
– Olisimme mielellämme lähteneet tekemään tällä porukalla töitä jo maaliskuussa, mutta se ei valitettavasti ollut mahdollista. Nivoutumisemme alkaa heti maanantaina, ja meidän tulee olla joukkue viimeistään perjantai-iltana. Aikataulu on tiukka, mutta pelaajillamme on selkeästi kääntynyt mopo oikeaan suuntaan, Malinen kommentoi Palloliiton kotisivujen tiedotteessa.
Maalivahtikolmikko on ehdottomasti mielenkiintoinen, sillä sekä Lucas Bergström (Chelsea) ja Viljami Sinisalo (Aston Villa) ovat valioliigaseurojen pelaajalistoilla. Sinisalo pelasi viime kaudella vakuuttavasti lainapestillään Skotlannissa ja Bergström on nimellisesti Chelsean nelosvahti. Kolmikon täydentää Ilveksen ykkösvahti Rasmus Leislahti.
Kansainvälistä läpimurtoaan ovat tekemässä muun muassa Oliver Antman ja Leo Walta, jotka saavat jo suhteellisen säännöllisesti peliminuutteja Tanskan Superliigassa (lue lisää). Anssi Suhonen on puolestaan debytoinut HSV:n edustusjoukkueessa ja pelannut jo sekä Saksan Cupia että 2. Bundesliigaa. Keskikenttäpelaaja Julius Tauriainen on puolestaan saanut mukavasti minuutteja 3. Bundesliigassa pääsarjaseura SC Freiburgin kakkosjoukkueessa.
– Uusista pelaajista on todella hienoa saada Anssi Suhonen keskikentällemme. Hän on pelannut hyvin HSV:ssä aivan kuin Leo Walta FC Nordsjællandissa ja Julius Tauriainen SC Freiburgissa. Meillä ei ole ollut liikaa maalintekijöitä, ja Terry Ablade on tehnyt mukavasti maaleja Fulhamin U23-joukkueessa. Hän tuo meille erilaisen vaihtoehdon hyökkäykseen, Malinen luonnehti joukkueen nimekkäimmästä päästä olevia pelaajiaan.
Listan muut ulkomailla pelaavat pelaajat ovat AIK:sta Eskilstunassa lainalla pelaava toppari, Ruotsissa syntynyt Robin Tihi, Ligue 2:n Toulousessa näyttöpaikkaa janoava Naatan Skyttä sekä joukon ehkä tuntemattomin nimi, Latvian pääsarjaseura Spartaks Jurmalaa edustava Adam Marhiev.
Vuonna 2002 syntynyt Marhiev on HJK:n organisaatiossa jalkapallo-oppiaan saanut keskikenttäpelaaja, joka siirtyi Latviaan viime keväänä. Marhiev pelaa säännöllisesti Spartaks Jurmalan avauksessa, ja useimmiten täysiä 90-minuuttisia. Kauden 16 sarjaottelussa hän on tehnyt yhden ja syöttänyt yhden maalin.
Pikkuhuuhkajien koko joukkue näyttää tältä:
Lucas Bergström (mv), Chelsea FC Rasmus Leislahti (mv), Ilves Viljami Sinisalo (mv), Aston Villa FC Terry Ablade, Fulham FC Mikael Almén, Ilves Oliver Antman, FC Nordsjælland Pyry Hannola, SJK Juho Hyvärinen, FC Inter Taneli Hämäläinen, KuPS Daniel Håkans, SJK Jere Kallinen, AC Oulu (joukkueen mukana 4.–7.9.) Ville Koski, FC Honka Adam Marhiev, FK Spartaks Jūrmala Eetu Mömmö, Ilves Noah Nurmi, FC Inter Anthony Olusanya, HJK Niklas Pyyhtiä, FC Honka Matias Rale, FC Honka Naatan Skyttä, Toulouse FC Anssi Suhonen, HSV Julius Tauriainen, SC Freiburg Robin Tihi, AFC Eskilstuna Matias Vainionpää, SJK Leo Walta, FC Nordsjælland Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattaviin 16 maan EM-kisoihin pääsevät suoraan kunkin lohkon voittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut kahdeksan lohkokakkosta pelaavat lopuista neljästä kisapaikasta jatkokarsinnassa syksyllä 2022.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Eero Markkanen: Ura jatkuu yllättävässä seurassa