Ajaxille kävi viime helmikuussa todella nolosti. Seura oli juuri hankkinut ennätyssummalla, 22 miljoonalla eurolla West Hamista hyökkäykseensä Sébastien Hallerin, mutta unohti rekisteröidä hänet Eurooppa-liigan kokoonpanoonsa.

Kesäkuussa 27 vuotta täyttänyt Haller pelasi Ajaxissa kevään aikana 23 ottelua ja auttoi 13 maalillaan ja seitsemällä maalisyötöllään amsterdamilaisseuraa voittamaan sekä Eredivisien että Hollannin Cupin. Kaikki kolme Eurooppa-liigan otteluparia Lilleä, Young Boys Berniä ja AS Romaa vastaan hän joutui kuitenkin seuraamaan katsomosta edellä mainitun jättimäisen munauksen takia.

Pelihaluja ja maalinälkää oli tainnut päästä melkoisesti patoutumaan, sillä Haller pääsi vihdoin keskiviikkona debytoimaan Ajaxin europeleissä. Hän pelasi kaudella 2018-2019 Eurooppa-liigaa Eintracht Frankfurtissa, mutta Mestarien liigassa esiintyminen oli ihkaensimmäinen – ja samalla varmasti ikimuistoinen.

Ranskassa syntyneestä Norsunluurannikon maajoukkuehyökkääjästä tuli koko Mestarien liiga -illan kirkkain tähti, sillä hän takoi peräti neljä maalia, kun Ajax kaatoi vieraskentällä Sporting Lissabonin 5-1. Debyyttimaali syntyi vain 68 sekunnin pelin jälkeen ja toinen yhdeksännellä peliminuutilla. Kukaan toinen pelaaja ei ollut tarvinnut näin lyhyttä aikaa kahteen ensimmäiseen Mestarien liiga -maaliinsa.

Toisen puoliajan kuudennella minuutilla Hallerista tuli historian kymmenes pelaaja, joka teki hattutempun Mestarien liigan debyytissään. Eikä hän jättänyt maalintekoa vielä siihenkään. 63. peliminuutilla Haller tuuletti tekemäänsä maalia jo neljänteen kertaan.

Aivan ainutlaatuinen temppu ei neljä maalia Mestarien liiga -debyytissä ollut, sillä siihen oli pystynyt aiemmin yksi pelaaja: legendaarinen hollantilaiskärki Marco van Basten. Van Basten teki tempun marraskuussa 1992 IFK Göteborgia vastaan. Hän pelasi tuolloin AC Milanissa.

Haller pelasi kaikin puolin onnistuneen ottelun. Hän teki maalin kaikilla neljällä laukauksellaan, joskin jo pelkät neljä laukausta maalia kohti olivat tuplasti enemmän kuin PSG:n superkolmikko Lionel Messi, Neymar ja Kylian Mbappé laukoivat ottelussa Club Bruggea vastaan yhteensä.

Juttu jatkuu alla olevien twiittien jälkeen Hallerin kommenteilla.

SPORF

@Sporf
📅 February 2021
👀 Left out of @AFCAjax's #UEL squad by mistake.

📅 September 2021
🔥 Nets a hat-trick on his #UCL debut for @AFCAjax .

👏 @HallerSeb everyone.

Squawka

@Squawka
It took Sébastien Haller 68 seconds to score the first Champions League goal of his career.

A dream debut. 🤩

Squawka Live

@Squawka_Live
It took Sébastien Haller 68 seconds to open the scoring for Ajax against Sporting CP. #UCL

Squawka

@Squawka
10 players have scored a hat-trick on their Champions League debut:

◉ Marco van Basten
◉ Faustino Asprilla
◉ Yakubu
◉ Wayne Rooney
◉ Vincenzo Iaquinta
◉ Grafite
◉ Yacine Brahimi
◉ Erling Haaland
◉ Mislav Oršić
◉ Sébastien Haller 🆕

Taking home a historic match ball.

Squawka

@Squawka

Squawka

@Squawka
Only two players in Champions League history have scored four goals on their UCL debut:

◉ Marco van Basten (1992)
◉ Sébastien Haller (2021)

INCREDIBLE. #UCL
Sébastien Haller's game by numbers vs. Sporting CP:

100% take-ons completed
7 duels won
6 aerial duels won
6 touches in the opp. box
5 shots
4 shots on target
4 goals

H4LLER. #UCL

– Tämä ei ollut täydellinen peli vain minulta, vaan koko joukkueelta, Haller sanoi BT Sportin TV-haastattelussa.

– Siitä, että onnistuin tekemään neljä maalia tänään, kuuluu suuri kiitos joukkueelle. Olen hyvin tyytyväinen esitykseemme.

– Tämä oli minulle unelma-alku (Mestarien liigassa). Kun tekee ensimmäisessä pelissä neljä maalia, etenkin vieraskentällä, se tuntuu erityiseltä. En voi uskoa sitä vieläkään.

[readmore from=Haller-Sebastien]

Haastattelija sai Hallerin naurahtamaan, kun hän muistutti tämän voivan sanoa jatkossa aina debytoineensa paremmmin kuin Mestarien liigassa kuin Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon.

– Tiedän, että media tykkää sanoa tuollaisia juttuja. Nautin tästä yhden päivän ajan.