Katso: Juventus antoi kannattajalleen porttikiellon rasistisesta käytöksestä katsomossa – lähtö tuli myös kannattajaryhmästä

Serie A:n huippuottelussa Juventuksen ja AC Milanin välillä nähtiin tiukkaa sekä hienoa taistelua kentällä, mutta katsomon puolella tyylitaju hukkui täysin.
Kotijoukkueen kannattaja solvasi rasistisesti Milanin ranskalaista maalivahtia Mike Maignania.
Ottelun alla sattunut välikohtaus tallentui videolle, joka levisi laajalti sosiaalisessa mediassa. Video katsottavissa alta.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
[
Yleensä italialaisten seurojen ei tarvitse puuttua vastaaviin tilanteisiin itse, koska DASPO antaa häiriköille porttikieltoja lopulta kaikkiin maan urheilutapahtumiin.
Juventus halusi tässä tapauksessa olla kuitenkin aloitteellinen ja saatuaan kannattajan henkilöllisyyden selville antoi hänelle porttikiellon kaikkiin otteluihinsa.
Toimiiin ryhtyi myös Juventuksen paikallinen kannattajajärjestö, johon henkilö kuului. Veronalaisen faniryhmän lausunnon mukaan tällaiset ihmiset pilaavat koko porukan maineen, joten huonokäytöksinen kannattaja sai potkut järjestöstä.
Kannattaja tunnistettiin Rovigossa asuvaksi tehdastyöläiseksi. Hän joutuu tapahtuneen johdosta myös rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
calcioefinanza.it/2021/09/23/cas…
Milan julkaisi tapahtuneen jälkeen itse videon, jossa se korostaa moniarvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Video on nähtävillä alta.
Jos twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Noi agiamo con una voce sola per promuovere equità, diversità e inclusione: #WeRespAct!
#SempreMilan
Lähde: TuttoSport
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?