Ranska nappasi kotonaan lopulta melko kivuttomasti 2-0-voiton Suomesta. Tasaisessa lohkossa Suomi saattoi silti menettää loistosauman yhteen osumaan, kun Teemu Pukki kaatui boksissa, mutta palloa ei viety pilkulle.

Aivan ottelun varsinaisen peliajan viime hetkillä Ranska pelasi huolimattomasti omassa päässä ja pallo syötettiin suoraan Pukille boksin sisällä. Pukki pääsi vastakkain Ranskan maalivahti Hugo Lloris’n kanssa, ja juuri laukaisuhetkellä Pukki meni nurin. Takaa tullut Paul Pogba näytti osuneen Pukin jalkaan, eikä suomalaishyökkääjä saanut laukaisua aikaiseksi.

Ottelun erotuomari Deniz Aytekin näytti kuitenkin nopeasti Pukille käsimerkein, että ”ylös”. Suomalaiset protestoivat voimakkaasti tilanteessa, mutta Aytekin pysyi päätöksessään. Tilanne tarkastettiin VAR-huoneessa, mutta tuomio ei muuttunut. UEFA otti VAR:n syyskuun karsintaotteluihin mukaan.

Twitterissä ei tuomiota sulatettu. HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti piti tilannetta päivän selvänä pilkkuna.

– No olihan se kyllä selvä pilkku, Riihilahti kommentoi Twitterissä.

Aki Riihilahti

@akiriihilahti
No olihan se kyllä selvä pilkku #huuhkajat

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja tunnettu jalkapallon seuraaja Paavo Arhinmäki kyseli ruotsiksi Twitterissä VAR:n perään nokkelalla sanaleikillä.

Myös tunnettu futispappi Kari Kanala olisi mielellään nähnyt tilanteessa VAR-tarkastuksen. Ja nimenomaan sellaisen, josta olisi Suomelle vihelletty pilkku.

– Tuomari; miten olisi VAR-tsekkaus? Näytti Pogban kontaktilta Pukkiin.

kari kanala

@karikanala
Tuomari; miten olisi VAR-tsekkaus? Näytti Pogban kontaktilta Pukkiin. #Huuhkajat

Markku Kanerva kommentoi V Sportin lähetyksessä tilannetta. Huuhkajien päävalmentaja oli sitä mieltä, että tilanteesta olisi pitänyt viheltää rangaistuspotku.

– Vähän veikkaan, että toiseen suuntaan olisi mennyt pilkulle, Kanerva arvioi ja paljasti tuomarin oudon kommentin aiheesta, lue juttu.

Twitterissä tilanne herätti tunteita. Jos et näe alla olevia twiittejä, näet ne tästä, tästä, tästä ja tästä.

Karri Kovanen

@KooKovanen
Onhan siinä kontakti Pogballa Pukin jalkaan. Ei kova, mutta ihan selkeä. #huuhkajat #mmkarsinnat

IVEEL

@leevieemeli
Miten ei ole rankkari?

Mikko Aaltonen 🏳️‍🌈🏳️‍⚧️

@Symbaaliapina
Semmosta tässä aattelin kysellä, että MIHIN JÄI MEIDÄN PILKKU?

#Huuhkajat #MMKarsinnat #VARssi

Finnish Football Show 🇫🇮⚽️

@FinnishFtblShow
Clear Pen - foul by Pogba

Muokattu 8.9. klo 8.05: Muokattu Paavo Arhinmäen kommenttia VAR:sta. Kyseessä oli sanaleikki ruotsiksi.